Uutislistaukseen

Kirkkoherra Kari Eskelinen johtamaan Lahden yhteistä kirkkoneuvostoa

Lahden seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi ajalle 1.1.2019-31.12.2020 nousee kirkkoherra Kari Eskelinen. Kari Eskelinen on työskennellyt Nastolan seurakunnan kirkkoherrana heinäkuusta 2016 lähtien. Tätä ennen hän työskenteli muun muassa Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisterin johtajana.

Kari Eskelinen on työskennellyt Nastolan seurakunnan kirkkoherrana heinäkuusta 2016 lähtien. Kuva: Markku L...

Kari Eskelinen on työskennellyt Nastolan seurakunnan kirkkoherrana heinäkuusta 2016 lähtien. Kuva: Markku Lehtinen

Yhteinen kirkkoneuvosto vastaa kirkkovaltuuston päätösten täytäntöönpanosta, ja on siten seurakuntayhtymän toimeenpanoelin, joka johtaa yleisesti yhtymän toimintaa ja hallintoa sekä talouden ja omaisuuden hoitoa. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja on myös diakonia- ja sairaalasielunhoidon johtajan, kasvatuksen ja perheasioiden johtajan sekä Päijät-Hämeen keskusrekisterin johtajan esimies, ja hän jatkaa myös kotiseurakuntansa kirkkoherran tehtävässä.

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajasta päättää Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli. Tuomiokapituli on pääsääntöisesti määrännyt puheenjohtajan kerrallaan kahden vuoden toimikaudeksi ja pitänyt tarkoituksenmukaisena, että puheenjohtajan vaativaa tehtävää kierrätetään.

Vuoden 2018 loppuun asti Lahden seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana työskentelee Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen.

2018-12-03 14:38:00.0