Seurakuntayhtymän kaikki virat ja vakituiset työsopimussuhteiset tehtävät tulevat julkisesti haettavaksi, kun niitä vapautuu eläkkeelle jäämisen seurauksena, työpaikan vaihtamisen vuoksi tai työntekijän jäädessä jostain muusta syystä pois palveluksestamme.

Pääsääntöisesti avoimeksi tulevat virat ja tehtävät julkaistaan paikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä ja mahdollisesti muissa lehdissä. Lisäksi avoimet tehtävät laitetaan aina nähtäville www-sivustolle osoitteeseen www.evl.fi/rekrytointi.

Hautausmaille otetaan kesäajaksi noin sata kausityöntekijää. Kausityöntekijäksi haetaan seurakuntayhtymän www-sivuilla olevalla hakulomakkeella. Hakuaika päättyy kunkin vuoden helmikuun lopussa. Hakulomake laitetaan www-sivustolle hyvissä ajoin ja se poistetaan sieltä hakuajan päätyttyä.

-------------------------------------

Lahden seurakuntayhtymä hakee

sairaalapastoria

viiden työntekijätiimin vahvistukseksi. Avoinna oleva virka täytetään määräajaksi 1.10.2012 – 31.12.2014.

Viran pätevyysvaatimuksena on teologinen loppututkinto, pappisvihkimys ja kirkon sairaalasielunhoidon hyväksymä sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutus. Kyseeseen voi myös tulla henkilö, jolla ei ole sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutusta. Arvostamme kykyä itsenäiseen työskentelyyn, joustavaa työotetta sekä kykyä yhteistyöhön moniammatillisessa työyhteisössä.

Viran nykyisenä sijoituspaikkana on Lahden kaupunginsairaala. Sairaalassa on pitkäaikaishoidon, akuutti/yleissisätautien ja kuntoutuksen osastoryhmät sekä saattohoitoon erikoistunut osasto.

Virka kuuluu vaativuusryhmään 602. Erikoistumiskoulutuksen suorittaneen viranhaltijan peruspalkka ilman vuosisidonnaista lisää on 3031,87 e/kk.

Virka tulee ottaa vastaan 1.10.2012. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista

Hakijan tulee kutsuttaessa varautua haastatteluun 22.5.2012. Hakijan on tarvittaessa suostuttava soveltuvuustutkimukseen.

Lahden seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset tulee toimittaa tiistaihin 15.5.2012 klo 12 mennessä osoitteella Lahden seurakuntayhtymä, Kirjaamo, PL 84, Kirkkokatu 5, 15111 Lahti, tai sähköpostilla osoitteeseen lahti.kirjaamo@evl.fi. Sähköpostin liitetiedostot tulee tallentaa word 2003-2010 taI Pdf-muodossa. Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoreen tulee merkitä ”sairaalapastori”.

Tiedusteluihin vastaa johtava sairaalapastori Johanna Rantanen, puh. 044 7191 530, johanna.rantanen@evl.fi.

-------------------------------------

Lahden seurakuntayhtymän yhteisessä kasvatustyössä on haettavana

neljä lastenohjaajan vakinaista tehtävää

  • työaika 38 h 15 min /vk

sekä seuraavat määräaikaiset tehtävät:

  • hoitovapaan sijaisuus 37 h / vk ajalle 1.8.2012-31.5.2014
  • sijaisuus 27 h / vk ajalle 1.8.2012-31.5.2013
  • sijaisuus 17 h / vk ajalle 1.8.2012-22.2.2013

Työ on laaja-alaista kirkon varhaiskasvatus- ja perhetyötä. Tehtäviin on kelpoisuusehtona piispainkokouksen 2009 lastenohjaajan tehtävään kelpoistava tutkinto. Tehtävissä käytetään neljän kuukauden koeaikaa.

Valittujen tulee olla ev.lut. kirkon jäseniä sekä ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus ja rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Palkkaus määräytyy Kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 401 mukaisesti.

Tehtävät tulee ottaa vastaan 1.8.2012

Lahden seurakuntayhtymän yhteisen kasvatustyön johtokunnalle osoitetut hakemukset tulee toimittaa torstaihin 24.5.2012 klo 12 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lahti.kirjaamo@evl.fi. tai osoitteella Lahden seurakuntayhtymä, Kirjaamo, PL 84, Kirkkokatu 5, 15111 Lahti. Sähköpostin liitetiedostot tulee tallentaa Microsoft Word (2003/2010) DOC- tai PDF-muodossa. Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoreen tulee merkitä ”Lastenohjaajan tehtävä”.

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun maanantaina 28.5.2012 klo 12.00 alkaen

Lisätietoja avoimista tehtävistä antaa Päivi Hyystinmäki-Suomi puh. 03-891321 tai 044 7191321.

------------------------------------

Lahden seurakuntayhtymässä on haettavana

seurakuntapastorin virka

seurakuntayhtymän yhteisiä tehtäviä varten. Ensivaiheessa viranhaltija osallistuu seurakuntayhtymän hallintorakenteen kartoitukseen ja sen jälkeen muihin yhtymän yhteisiin seurakunnallisiin tehtäviin. Virka täytetään sillä edellytyksellä, että yhteisen kirkkovaltuuston viran muodostamista koskeva päätös on saanut lainvoiman, kuitenkin aikaisintaan 1.7.2012 alkaen.

Viran kelpoisuusehtona on vakinaisen papin virkaan vaadittava kelpoisuus. Lisäksi viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa kirkon hallinnon ja toiminnan tuntemusta sekä aiempaa kokemusta seurakuntarakenteen selvittämisestä ja kehittämistehtävistä. Virkaan kuuluvat muut tehtävät sijoittuvat yhtymän yhteisen seurakunnallisen työn alueelle ja määritellään lähemmin valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Virka kuuluu kirkon palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 602. Peruspalkan lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa työkokemuksen perusteella.

Lahden seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset pyydetään toimittamaan 8.6.2012 klo 12.00 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen lahti.kirjaamo@evl.fi tai kirjepostina osoitteella Lahden seurakuntayhtymä, PL 84, 15111 Lahti. Sähköpostin liitetiedostot tulee tallentaa word2003–2010 tai pdf-muodossa. Sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoreen tulee merkitä ”Hakemus srky:n seurakuntapastorin virkaan”.

Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaa kirkkoherra Pekka Särkiö, puh. 044 719 1205 tai pekka.sarkio@evl.fi.