Mänty talvella

Lahden krematorio ja vahtimestari, Levonkatu 4
puh. (03) 7846 711
levon.hautausmaa@evl.fi

Krematorion aukioloajat:

ma - pe
la - su

klo 9.00 – 15.00
suljettu

Krematoriossa ei ole jatkuvaa päivystystä. Uurnanhakuaika tms. on hyvä sopia etukäteen.

Usein kysyttyä:

Vuonna 2010 krematoriossa tuhkattiin 1363 vainajaa, joista suuri osa tuotiin Lahden ulkopuolelta.

Lahden krematorio on perustettu vuonna 1969. Krematoriossa on kaksi uunia, joista toinen on edelleen käyttökunnossa oleva vuonna 1969 hankittu uuni ja toinen on asennettu paikoilleen vuonna 2001.Uunit toimivat polttoöljyllä.

Tuhkausaika sekä tuhkan noutoaika on etukäteen sovittava hauta-asioiden hoitajan kanssa, puh. (03) 891 212.

Vainaja tuhkataan arkkuineen yleensä viikon sisällä siunauksesta. Vainaja voidaan tuhkata vasta, kun hautauslupa on saatu ja tuhkauurna on toimitettu krematoriolle. Ennen hautausluvan saamista voidaan sopia siunausaika ja hautapaikka.

Tuhka voidaan luovuttaa krematoriosta vain omaiselle tai tämän valtuuttamana hautaustoimistolle. Tuhka luovutetaan vasta sitten, kun omaiset ovat ilmoittaneet tarkan hautaus- tai sirottelupaikan. Tuhkaa haettaessa hakijan on todistettava henkilöllisyytensä. (Lahden hautausmailla ei ole sirottelupaikkoja).

Tuhka pitää haudata tai sirotella viimeistään vuoden kuluessa tuhkauksesta (Hautaustoimilaki 7:19.1). Mikäli tuhkaa ei ole noudettu krematoriosta vuoden kuluessa tuhkaamisesta, seurakuntayhtymällä on oikeus haudata tuhka vainajan kuolinpesän kustannuksella Lahden seurakuntayhtymän ylläpitämän hautausmaan muistolehtoon.