Rukoilevia äitejä on paljon!

Kirkkovuoden kalenterissa on äitienpäivänä rukoussunnuntai. Voisiko paremmin sattua? Tuntuu nimittäin siltä, että äitinä olo ajaa rukoilemaan.

Rukous on kulkenut omassa äitiydessäni mukana siitä asti, kun yli 20 vuotta sitten sain tietää odottavani esikoista. Kaikki oli uutta, ihmeellistä. Silloin halusin rukoilla syntyvän lapsen puolesta. Huojensin huolien ja pelkojen kuormaa. Jätin lapsen Taivaallisen Isän huomaan.

Samaa saa äitinä tehdä jatkuvasti. Äiti ei kerkiä eikä pääse joka paikkaan. On huojentavaa rukoilla lastensa puolesta. Samalla täytyy rukoilla itsensäkin puolesta, pyytää anteeksiantoa, taitoa ja viisautta. Äitinä epäonnistuu usein, sen tähden tarvitsen Jumalan armoa.

Jumala kuulee kaikkien ihmisten rukoukset. Paavali kehotti meitä rukoilemaan lakkaamatta (1. Tess. 5:17). Se ei tarkoita, että olisi aina pidettävä kädet ristissä, pää kumarassa ja rukoiltava sillä tavalla. Rukous on kristityn ihmisen hiljaista puhetta Jumalalle, huokailua pitkin päivää. Rukous on kuin hengitystä – niin kiinteästi elämään kuuluvaa, koko ajan tapahtuvaa. Sitä varten ei tarvitse ponnistella. Jumala on lähellä ja kuulee, niin kuin äidit ja isät tahtovat olla kuulolla lastensa elämässä.

Äitienpäivänä saa laulaa ja rukoilla: ” Oi, Jeesus, siunaa äitiä, suo rauhan, onnen päiviä. Pois pyyhi murheen kyyneleet. Hyväksi kaiken, Jeesus, teet. Kun äiti meitä palvelee ja puolestamme rukoilee, niin kuule äidin huokaus ja anna huoliin lohdutus. Virsi 467:1-2

Riitta Särkiö