Salpausselän seurakunnan lähetystyö

Lähetystyön tehtävä

Tavoitteena on missionaarinen seurakunta, joka ahkeroi, että sanoma Jeesuksesta saavuttaisi ne, jotka eivät ole sitä kuulleet. Lähetystyö on Lahden seurakunta- yhtymässä painopistealueena vuonna 2009, jolloin kirkon lähetystyö ja Suomen Lähetysseura täyttää 150 vuotta.

Seurakuntalaisia kasvatetaan lähetysvastuuseen. Tavoitteena on, että aina olisi lähetystyöhön lähtijöitä omasta seurakunnasta. Nimikkolähettejä ja nimikkotyöaloja kannatetaan hengellisesti, henkisesti ja taloudellisesti.

Työalan tavoitteisiin päästään kiinteässä yhteistyössä eri tahojen, kuten koulujen, järjestöjen, seurakunnan eri työmuotojen, seurakuntayhtymän, rovastikunnan ja hiippakunnan kanssa.

Lähetys- ja aikuistyön johtokunnan kokoonpano vuosina 2011 – 2012

  • Pekka Savolainen (pj.)
  • Hannu Annola
  • Marja Hallén
  • Theo Korlein
  • Leena Korpela
  • Sirkka-Liisa Leivo-Tamminen
  • Kyösti Perkiö
  • Aulis Tiensuu
  • Seppo Vänskä
  • varajäseninä Irene Autio, Sinikka Savonen, Nina Lahtinen, Raimo Uski
  • Seurakuntaneuvoston edustaja on Leena Kaartinen.

Lähetystyöryhmä suunnittelee tilaisuuksia ja on myös toteuttamassa niitä. Ryhmä koostuu lähettien, kohteiden, piirien ja sidosryhmien yhdyshenkilöistä.