Uutislistaukseen

Seurakunnille uusi strategia – tavoitteena uskoa, toivoa ja lähimmäisenrakkautta vahvistava yhteisö

Lahden seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi keskiviikkona seurakuntayhtymälle uuden strategianLinkki avautuu uudessa välilehdessä vuosille 2019-2026. Seurakuntien tavoitteena on olla kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta vahvistava yhteisö. Strategian toimintalinjoja ovat: ”Kerromme kristinuskosta ymmärrettävästi kaikille”, ”Toimimme yhdessä”, ”Olemme vieraanvaraisia ja teemme hyvää”, ”Edistämme kestävää kehitystä” ja ”Rohkaisemme elämään kristittynä”.

- Kirkon viesti halutaan kertoa ymmärrettävästi, olipa paikkana sitten kirkko, kauppakeskus tai tori. Seurakunnan toimintaan tulevan täytyy kokea itsensä tervetulleeksi, kertoo strategiatyöryhmää johtanut Mika Falk.

Työryhmä keskusteli kaksi vuotta kestäneessä valmistelutyössään paljon toimintaympäristön muuttumisesta, kirkosta eroamisesta ja siitä, miten seurakunnan resurssit riittävät tulevaisuudessa. Lisäksi pohdintaa aiheutti seurakuntien omistamien kiinteistöjen tuleva käyttö.

Kirkkovaltuusto kävi strategiastaLinkki avautuu uudessa välilehdessä vilkkaan keskustelun, ja muun muassa valtuutettu Tapani Ripatti toivoi sen viestintään ”anarkiaa”. Pontena hyväksyttiin Ripatin esitys, jonka mukaan yhteinen kirkkovaltuusto edellyttää, että strategia jaetaan jokaiseen lahtelaiseen talouteen.

Kirkkovaltuusto hyväksyi myös seurakuntayhtymän ja hautainhoitorahaston talousarvion vuodelle 2019. Toimintakuluiksi arvioidaan 21,3 miljoonaa euroa. Verotuloarvio ensi vuodelle on 18,5 miljoonaa euroa, ja toimintatuottojen määräksi arvioidaan 4,7 miljoonaa euroa sekä valtion rahoitukseksi 2,3 miljoonaa euroa. Vuosikatetavoite on 3,0 miljoonaa euroa.

Investointeihin varataan 2,3 miljoonaa euroa, joista 1,9 miljoonaa euroa käytetään kiinteistöihin. Investointilistalta löytyvät muun muassa Nastolan puukirkon katon korjaus ja maalaus, Nastolan ja Mustankallion hautausmaiden huoltorakennusten uusiminen sekä Launeen tilaratkaisut. Tulevina vuosina kiinteistöjen investointipaineiden arvioidaan kasvavan. Siikaniemen kurssikeskuksen korjaus jouduttaneen rahoittamaan vieraalla pääomalla. Sen hankesuunnitelma laaditaan vuonna 2019.

Valtuusto keskusteli pitkään investointien takapainotteisuudesta ja lukuisista hautaustoimen investointitarpeista.
- Onko poikkeuksellista, että noin puolet investoinneista koskee hautausmaita, kysyi valtuutettu Kari Simolin
Valtuutetuista Simo Kaukonen ja Regina Leppänen puolustivat sitä, että hautausmaat on pidettävä hyvässä kunnossa.

Lahden seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto sai tiivistelmän Launeen seurakunnan tilaratkaisuista ja merkitsi asian tiedoksi. Yhdessä vaihtoehdossa Liipolan seurakuntakeskukseen tehdään laaja peruskorjaus ja alakerran tilat vuokrataan ulkopuolisille. Peruskorjauksen alustava kustannusarvio on 2–2,5 miljoonaa euroa. Toisessa vaihtoehdossa Liipolan kiinteistö puretaan ja omaa toimintaa varten vuokrataan tarvittavat tilat. 

Lisäksi on selvitetty, onko Launeen kirkkoa mahdollista laajentaa, jotta se osaltaan korvaisi Liipolasta pois jääviä tiloja. Launeen kirkon laajennuksen kustannusarvio on noin 700 000 euroa. Laajennuskustannusten lisäksi tulisi huomioida Liipolasta vuokrattavan tilan vuokrakustannukset.
- Tarvitsemme Liipolaan jatkossakin oman paikan, ja sen pitää olla muuta kuin kerrostalon kellarikerros, muistutti valtuutettu Marja-Leena Vierumäki.

Lahden yhteistä kirkkovaltuustoa keskustelutti lisäksi kirkkohallituksen aie siirtää Päijät-Hämeen maakunta osaksi Mikkelin hiippakuntaa. Lahden seurakuntayhtymä on pyrkinyt vaikuttamaan asiaan jo kahdesti, ensin lausuntokierroksella ja myöhemmin syksyllä tekemällä kirkolliskokousedustajille kannanoton. Lahden seurakuntien mielestä Lahden seutua ei tule siirtää Tampereen hiippakunnasta osaksi Mikkelin hiippakuntaa. 

Kirkolliskokouksessa käytiin marraskuun alkupuolella aiheesta lähetekeskustelu, mutta kokouksessa ei tehty päätöstä hiippakuntajaon tarkistamisesta. Sen sijaan esitys meni hallintovaliokunnan käsittelyyn ja palannee kirkolliskokoukseen keväällä 2019. 

Valtuutettu Antero Helanterä pyysi Lahden yhteistä kirkkoneuvostoa selvittämään, voidaanko rovastikunnassa valmistella yhteinen kannanotto Päijät-Hämeen pitämiseksi Tampereen hiippakunnassa.

2018-11-28 22:49:00.0