Uutislistaukseen

Elokuva nimeltä Pena

PenaSoutaa_L.jpg

Sormusen Penasta on tehty dokumentti. Pentti ”Pena” Sormunen tuli Lahteen 1948 seurakunnan poikatyöntekijäksi. Hänen aisaparikseen tuli muutama vuosi myöhemmin myös arvostettu poikatyöntekijä Toivo Laine.

Pena kokosi kerhoiltoihin satoja poikia eri puolilta Lahtea. Poikien kokoontuminen päättyi aina Penan kertomaan jännäriin, joka jäi ilta illalta niin jännään paikkaan, että oli pakko tulla seuraavallakin kerralla. Illat päättyivät virteen Oi Herra luoksein jää.

- Tämä tarinankerronnan maagisuus oli jotain erityistä. Itse sain kuulla näitä tarinoita nuotiolla Penan mökillä. Hän kertoi tarinan muun muassa Sormusten herrasta, joka on tehty nyttemmin elokuvaksi, kertoo Pena-dokumentin käsikirjoittaja ja kuvaaja Kari Vähävuori.  

45-minuutin mittainen elokuva koostuu vanhoista kaitafilmeistä, yhdestä radiohaastattelusta sekä Penan seurakuntapoikien haastatteluista. Pena oli ahkera kaitafilmaaja kuvaten 16-mm filmille, ja näitä filmejä katsottiin myös kerhoilloissa.

- Vanhimmat Penan filmeistä ovat mustavalkoajalta. Dokumentin materiaalista noin 40 % on Sormusen kaitafilmejä. Elokuvassa pääsee palaamaan vaikkapa vuoden 1961 telttaelämään Heinäsaaressa.

Pena Sormusen ääni eli noin 40 minuutin radiohaastattelu löytyi pitkän etsimisen jälkeen. Kun tämä materiaali oli koossa, Vähävuori etsi entisiä kerholaisia kertomaan muistojaan. Dokumentissa äänessä ovat muun muassa Matti Kataja, Reino Mäkelä, Retsi Kotinurmi, Jukka Leinonen, Juhani Melanen ja äskettäin edesmennyt Mauri Malkavaara.

Elokuvan musiikin ovat tehneet Aarno Tiihonen ja Saul Tiihonen. He olivat seurakuntapoikia itsekin ja soittivat Pentti Sormusen perustamassa Lahden Seurakuntapoikien Puhallinorkesterissa, jossa Aarno Tiihonen soittaa edelleen.

Dokumentti sai vauhtia, kun Lahden videokuvaajat hankki skannerit perinnefilmit- projekteja varten. Dokumentti Pentti Sormusesta kuuluu Lahti-aiheisiin perinnefilmeihin.

Kari Vähävuori kuuluu Lahden videokuvaajiin.

 

Dokumenttielokuva Pena

Henkilökuva Pentti Sormusesta

Kino Iiris, Saimaankatu 12

30.1 klo 13

13.2 klo 12

20.2. klo 12

Näytökset ovat ilmaisia

 

Mon Jan 25 06:58:01 EET 2016