Uutislistaukseen

Mediatalo ESA ja Kirkonseutu pitkäaikaiseen yhteistyöhön

Mediatalo ESA ja Asikkalan, Heinolan, Hollolan ja Kärkölän seurakunnat sekä Lahden seurakuntayhtymä ovat tehneet pitkäaikaisen sopimuksen Kirkonseutu –lehden kustantamisesta.
Esamedia_kirkonseutu_sopimuksen_allekirjoitus_nettiin_L.jpg

Sopimus kattaa vuodet 2016-2019. Mediatalo ESA vastaa lehden taitosta, monimediallisesta julkaisemista, painotyöstä sekä jakelusta.

Ensimmäinen tässä yhteistyössä toteutettava lehti ilmestyy 23.4. Vuonna 2016 lehti ilmestyy kaikkiaan 21 kertaa. Lehden painos on noin 84 000.

- Yhteistyö Mediatalo ESAn kanssa on käynnistynyt hyvin. Olemme tyytyväisiä siihen, että meillä on nyt paikallinen yhteistyökumppani, jonka kanssa voimme kehittää seurakuntien julkaisua, kertoo viestintäpäällikkö, päätoimittaja Maritta Roslakka Lahden seurakuntayhtymästä.

- Kirkonseutu on meille tärkeä uusi asiakkuus, ja on hienoa, että pääsemme toteuttamaan yhteistyötä uuden kokonaispalvelumme mukaisesti kommentoi liiketoimintajohtaja Jenni Grandell Mediatalo ESAsta.

 

Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat liiketoiminnanjohtaja Jenni Grandell ja toimitusjohtaja Jukka Ottela Mediatalo ESA Oy:stä sekä hallintojohtaja Hannu Sarikka Lahden seurakuntayhtymästä.

Tue Apr 05 11:13:00 EEST 2016