Sairaalasielunhoito ja lastenohjaajat palvelevat Päijät-Hämeen sairaaloissa

Oma tai läheisen vakava sairaus pysäyttää. Mitä nyt on edessä ja miten tämän kanssa eletään? Kuinka jaksan ja selviän, kun läheinen kuolee? Ajatusten jakaminen toisen kanssa voi auttaa jäsentämään tilannetta. Ei tarvitse jaksaa yksin. Sairaalasielunhoitajat antavat keskustelutukea matalalla kynnyksellä.

Sairaalasielunhoitajat toimivat Lahden sairaaloissa ja kahdessa hoivayksikössä potilaiden, läheisten ja henkilökunnan parissa. He ovat luterilaisen kirkon työntekijöitä sairaalassa, pappeja ja diakoniatyöntekijöitä. Keskustelut heidän kanssaan ovat luottamuksellisia. Kohtaamisten lähtökohtana on aina potilaan ja läheisen vakaumuksen kunnioittaminen.

Kohtaamme eri kirkkokuntiin kuuluvia ja kirkkoon kuulumattomia, eri kulttuureista tulevia maahanmuuttajia ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Kaikkia, jotka kaipaavat keskustelutukea sairauden ja elämänkriisien keskellä.

Sairaalasielunhoitajien työhön kuuluvat keskustelut, kriisivaiheiden tuki, ehtoollisen vietot, rukoushetket ja kirkolliset toimitukset. Myös koulutustilaisuudet ja ohjaukselliset tehtävät ovat osa työnkuvaa.

Sairaalasielunhoidon päivystys

Sairaalasielunhoitajat tavoittaa pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 8–16. Muina aikoina yksi työntekijä on tavoitettavissa kiireellisiä tilanteita varten. Hoitohenkilökunta ottaa tarvittaessa yhteyden päivystävään sielunhoitajaan.

Saat yhteyden työntekijöihin soittamalla, sähköpostilla tai hoitohenkilökunnan väityksellä.

Hiljainen huone sairaalassa

Hiljainen huone on sairaalan tila, joka on potilaiden, omaisten ja henkilökunnan käytössä uskontokunnasta riippumatta. Hiljaiseen huoneeseen voit vetäytyä hetkeksi kokoamaan ajatuksiasi ja hiljentymään.

HUOM! Päijät-Hämeen keskussairaalassa hiljainen huone on tällä hetkellä kiinni remontin vuoksi. Hiljainen huone avataan uusissa tiloissa remontin valmistuttua.

Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa hiljainen huone sijaitsee pääaulan yhteydessä.

Lapsille toimintaa ja yhdessäoloa sairaalassa

Sairaalan lapsityö tukee hoitotyötä ja on tarkoitettu Päijät-Hämeen keskussairaalan lastentautien poliklinikan ja lastenosastojen asiakkaille ja heidän perheilleen. Toiminta on lasten ja nuorten omista tarpeista lähtevää sisältäen pelejä, leikkiä, askartelua, musiikkia, kertomuksia sekä muuta yhdessäoloa. Toiminnassa seurataan kirkkovuoden kulkua ja pyritään huomioimaan tärkeimmät kristilliset juhlapyhät.

Lastenohjaajina toimivat Anu Moilanen ja Katri Massinen, jotka tavoitat numerosta 044 7191 492. He ovat ma–pe klo 8.30–15 aamupäivisin lastentautien poliklinikalla ja iltapäivisin lastenosastoilla 12.

Sairaalapappi ja hoitaja keskustelevat sairaalan käytävällä.
Sairaalasielunhoitajat tekevät monialaista yhteistyötä hoitajien kanssa.

Ota yhteyttä sairaalasielunhoitajaan

Johtava sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
johanna.rantanen2@phhyky.fi

Toimin Jalmarissa ja palliatiivisessa kotisairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma–pe, klo 8–16.

vs. sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
PL 84
15111 Lahti

Toimin sairaalapappina Jalmarissa palliatiivisen hoidon osastolla (J12) sekä Lehtiojan palvelukeskuksessa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

 

diakoniatyöntekijä
Lahden seurakuntayhtymä
PL 84
15111 Lahti

Toimin Onnelanpolun tehostetun palveluasumisen sairaalasielunhoitajana. Olen asukkaita, heidän läheisiään ja henkilökuntaa varten. 

Lisäksi työtehtäviini kuuluu vanhustyön sekä diakonisen perhetyön kehittämistä yhteistyössä seurakuntien kanssa.
Työskentelen pääasiassa arkisin, ma–pe klo 8–16.

Sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
sirpa.kaukinen@evl.fi

Toimin Päijät-Hämeen keskussairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
elina.italeino@phhyky.fi

Olen potilaita, heidän läheisiään ja henkilökuntaa varten Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Työskentelen pääasiassa arkisin, ma–pe klo 8–16.

vs.sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
ville.hakulinen@phhyky.fi
PL 84
15111 Lahti

Työskentelen Päijät-Hämeen keskussairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa.
Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

Lastenohjaajat sairaalassa

Lastenohjaaja
Salpausselän seurakunta
Päijä-Hämeen Keskussairaala, Keskussairaalankatu 7
15850 Lahti
Lastenohjaaja
Salpausselän seurakunta
PHKS, sairaalan leikkitoiminta, Keskussairaalankatu 7
15850 Lahti

ma - pe klo 8 - 16