Surussa ja kriisissä

Kuka tahansa meistä voi joutua kohtaamaan läheisen ihmisen kuoleman tai jonkin muun raskaan menetyksen. Onnettomuus tai muu ikävä tapahtuma saattaa sysätä elämämme kriisiin. Mielen täyttää monenlaiset, vaikeatkin ajatukset ja tunteet. Järkytys, hämmennys  epätoivo tai syyllisyys ja pelko, viha, häpeä.

Kriisin kulku ja surun kanssa eläminen on jokaiselle yksilöllistä ja henkilökohtaista. Elämän jatkumisen kannalta on tärkeää, että ajatuksistaan ja tunteistaan voi puhua jollekin turvalliselle ja luotettavalle ihmiselle, vaikka omalle läheiselleen. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Tärkeää on, että ei jää yksin.

Diakoniatyöntekijät ja papit tarjoavat henkilökohtaista keskusteluapua surun keskellä. Diakoniatyöntekijöiden avoimet ja ajanvaraukselliset vastaanottoajat näet täältä. Vapaudenkatu 6:ssa päivystää myös vuorollaan pappi, jolle voit tulla juttelemaan tai soittaa ilman ajanvarausta.

Järjestämme erilaisia sururyhmiä ja -leirejä, joissa voi puhua ja saada vertais- ja ammattilaistukea.

Pyhäinpäivän seudulla kirkoissa järjestetään monenlaisia surutapahtumia. Jo perinteeksi käynyt Pimeästä valoon -tapahtuma kutsuu Ristinkirkkoon kaikkia, joiden elämää suru, murhe ja mielenterveyden järkkyminen koskettaa. Esite

Saattohoitopäivystystilanteisiin voi vanhusten tehostetun palveluasumisen yksiköissä pyytää paikalle saattohoitopäivystystä hoitavan papin palvelutalojen henkilökunnan kautta. 

Sairaalasielunhoito

Oma tai läheisen vakava sairaus pysäyttää. Mitä nyt on edessä ja miten tämän kanssa eletään? Kuinka tästä selvitään? Ajatusten jakaminen toisen kanssa auttaa jäsentämään tilannetta. Ei tarvitse jaksaa yksin.

Sairaalapapit toimivat Lahden sairaaloissa potilaiden, omaisten ja henkilökunnan keskuudessa. He ovat luterilaisen kirkon työntekijöitä sairaalassa.Keskustelut ovat luottamuksellisia eivätkä edellytä kirkon jäsenyyttä. Kohtaamisten lähtökohtana on aina potilaan ja omaisen vakaumuksen kunnioittaminen. Sairaalapapin työhön kuuluvat henkilökohtaiset keskustelut, kriisivaiheiden tuki, ehtoollisen vietot, kirkolliset toimitukset ja rukoushetket, koulutustilaisuudet ja ohjaukselliset tehtävät.

Sairaalasielunhoidon päivystys

Sairaalasielunhoidon päivystäjä on tavoitettavissa ympäri vuorokauden sairaalasta tulevia kiireellisiä tilanteita varten. Osaston henkilökunta ottaa tarvittaessa yhteyden päivystävään sairaalasielunhoitajaan. Sairaalasielunhoitajat päivystävät kukin vuorollaan muiden työtehtäviensä ohessa. Päivystyskutsuun pyritään vastaamaan kiireellisissä tapauksissa n. tunnin kuluessa pyynnöstä, ellei toinen työtehtävä sitä viivästytä.

Sairaalasielunhoitajat:

Pääsääntöinen työaika ma-pe klo 8-16. Yhteydenotot suoraan tai henkilökunnan väityksellä.

Jalmari Salpausselän kuntoutussairaala ja kotisairaala:

Johanna Rantanen, johtava sairaalapastori. Sähköposti johanna.rantanen@evl.fi,  Puh. 044 7191 530

Lehtiojan palvelukeskus ja Jalmari Salpausselän kuntoutussairaala palliatiivisen hoidon osasto J12:

Leena Hokka, sairaalapastori. Sähköposti leena.hokka@evl.fi, Puh. 050 3987 627

Onnelanpolun tehostettu palveluasuminen:

Päivi Rask, diakonissa, sielunhoidon koordinaattori. Sähköposti paivi.rask@evl.fi, Puh. 044 7191 264

Päijät-Hämeen keskussairaala:

Sirpa Kaukinen, sairaalapastori. Sähköposti sirpa.kaukinen@phhyky.fi, Puh. 044 7195 583

Elina Itäleino, sairaalapastori. Sähköposti elina.italeino@phhyky.fi , Puh. 044 7195 125

 

Lapsityö sairaalassa

Sairaalan lapsityö tukee hoitotyötä ja on tarkoitettu Päijät-Hämeen Keskussairaalan lastentautien poliklinikan ja lastenosastojen asiakkaille ja heidän perheilleen. Toiminta on lasten ja nuorten omista tarpeista lähtevää sisältäen pelejä, leikkiä, askartelua, musiikkia, kertomuksia sekä muuta yhdessäoloa.Toiminnassa seurataan kirkkovuoden kulkua ja pyritään huomioimaan tärkeimmät kristilliset juhlapyhät.

Lastenohjaajina toimivat Anu Moilanen ja Katri Massinen, jotka tavoitat numerosta 044 7191 492. He ovat ma-pe klo 8.30-15 aamupäivisin lastentautien poliklinikalla ja iltapäivisin lastenosastoilla 12.

Sairaalapastori työssään

Tutustu lisää sairaalasielunhoitoon kirkon sivuilla.

 

Hiljainen huone sairaalassa

Hiljainen huone on sairaalan tila, joka on potilaiden, omaisten ja henkilökunnan käytössä uskontokunnasta riippumatta. Hiljaiseen huoneeseen voit vetäytyä hetkeksi kokoamaan ajatuksiasi ja hiljentymään.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa hiljainen huone on vuodeosastojen 0-kerroksessa hissiaulan lähellä. Huone on avoinna ympäri vuorokauden.

Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa hiljainen huone sijaitsee pääaulan yhteydessä.