Huolenpitoa hulluille

Ajatuksia


Taas kaupassa. Kassalla keski-ikäinen nainen maksaa vessapapereitaan ja säilykkeitään. Hänen jälkeensä tulee vanha mies ostoksinaan vain pussillinen multaperunoita. Sitten on minun vuoroni. Mies mittailee ostoksiani. Siinä on Kimble-peli ajanvietteeksi lapsille. ”Tuota minunkin lapseni tykkäsivät pieninä pelata,” mies kertoo ja lisää: ”Ei ole tainnut tuo peli paljon muuttua.” Minäkään en usko sen muuttuneen. Meillä on leppoisa juttutuokio.
Kriisitilanne nostaa meistä esille sen syvimmän. Silloin nähdään, mitä tekoa olemme. Kriisitilanne näyttää myös yhteiskunnan eriarvoisuuden. Ne hamstraavat, joilla varaa on toisen tyytyessä siihen, mihin on tyydyttävä, vaikka vain pussilliseen multaperunoita.

Monen kasvoilta kuvastuu huoli. Tämän maailmanajan murheet. Vanhuksen kasvoilla lepäsi tyyneys ja rauha; kaikkea oli nähty, eikä loppujen lopuksi ihminen ole maailman vanhetessa kummemmaksi muuttunut. Eristettynä tai ei – ruokaa oli hänenkin saatava.

Muistan, mitä olen kuullut Mestarin opissa. ”Sen tähden Minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä, mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä, millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja; eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta; eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan Hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

Älkää siis murehtiko: ”Mitä me nyt syömme?” tai ”Mitä me juomme?” tai ”Mistä me saamme vaatteet?” Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:29-34)

- Elisabet Sollo, pastori


Rukous

Rakas Jumala,
niin minusta on luontevaa sanoa Sinulle
vaikka en tiedä minkälaista uskon pitäisi olla.
Jotkut sanovat halleluja,
jotkut kehottavat että huokaile vain.
Eikä minusta ole kumpaankaan.
Kunhan hengittelen.
Harjoittelen Sinun läheisyyttäsi.
Haluan purkaa sydäntäni
jotenkin vain
ja elämä tuntuu helpommalta
vaikka et ilmestykään siihen vaikeaan hetkeen
ja simsalabim: kaikki ongelmat ovat poissa.
Ei.
Sytytän kynttilän.
Sinulle ja itselleni.
Liekki on hauras, levoton.
Värähdellen palaa.
Riittää että
olet kotona, rakas Jumala.

(R.Kormilainen)
 
 

Pohdintaa

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti? Miten sinusta on pidetty huolta elämäsi aikana? Ketkä ovat niitä ihmisiä, joista sinä huolehdit? Kenen puolesta rukoilet tänään?