Muutosaikoja

Sunnuntaista alkaa syvän paaston aika. Paaston tehtävänä on johdattaa meidät pohtimaan suhdettamme Jumalaan ja tähän maailmaan. Tämä paaston aika on ollut aivan poikkeuksellinen, ja moni on varmasti pohtinut tavallista enemmän, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja merkityksellistä. Koko maailmaa ravisteleva virusepidemia on pysäyttänyt monet itsestään selvinä pidetyt toiminnot: koulut, työt, matkailun, kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Elämänpiiri on pienentynyt neljän seinän sisälle.

Muutokset eivät ole kivuttomia. Tuttujen rutiinien katkeaminen ärsyttää, oma selviytyminen muutosten keskellä saattaa huolestuttaa, ajatus omasta tai läheisen sairastumisesta pelottaa. Uutistulvan keskellä ei oikein tiedä, mitä ajatella. Vastauksia ei oikein ole, sillä meillä ei ole mitään, mihin verrata nykyistä poikkeuksellista tilannetta. Ei ole ihme, jos epävarmuus, levottomuus ja ahdistus täyttävät mielen.

Mutta aivan kaikkea ei ole lakkautettu. Päinvastoin, paljon uuttakin on syntynyt. On löydetty uusia tapoja tuoda evankeliumia ihmisten ulottuville. On keksitty keinoja auttaa heitä, jotka joutuvat pysyttelemään neljän seinän sisällä. On syntynyt liikehdintää pienyrittäjien ja freelance-taiteilijoiden työllistämiseksi. Kaiken epävarmuuden keskellä näkyvä lähimmäisenrakkaus ilahduttaa ja tuo uskoa ihmisiin. Olemme valmiita noudattamaan viranomaisten määräyksiä ja luopumaan paljosta, jotta riskiryhmiin kuuluvia saadaan suojeltua. Haluamme auttaa. Poikkeusoloissa meistä on löytynyt paljon rakkautta! Ja niinhän Raamattukin lupaa: ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.” (1. Kor. 13:13)

Epävarmuuden ja poikkeusolojen keskellä yksi pysyy. Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän, joka on johtanut ja kannatellut omiaan läpi kaikenlaisten aikojen, sanoo: ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11) Saamme jättäytyä luottavaisina hänen käsiinsä ja uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi. Toivoa on. Tulevaisuus on.

Anne Pettersson

vs. kappalainen