Armahtakaa

 Schindlerin lista oli elokuva, joka teki minuun hyvin suuren vaikutuksen, kun kävin katsomassa sen ensimmäistä kertaa elokuvissa 13-v ikäisenä. Erityisen suuren vaikutuksen teki kohtaus, jossa Plaszovin työleirin päällikkö Amon Goeth ampuu ihmisiä täysin mielivaltaisesti.

Eräässä kohtauksessa Amon ja Oskar Schindler keskustelevat vallasta ja Oskar kertoo keisarista, joka päättää armahtaa varkaan, joka olisi tekonsa perusteella tuomittava, armahtaessaan keisari käyttää todellista valtaa. Amon ihastuu ajatukseen ja kokeilee miltä armahtamalla vallan käyttäminen tuntuu, kun kylpyammetta pesemässä ollut juutalaispoika ei yrityksistä huolimatta saa ammetta puhtaaksi. Armahtamalla saatu vallantunne ei ilmeisesti kuitenkaan miellytä, sillä hetkeä myöhemmin samainen poika makaa maahan ammuttuna.

Onko armahtaminen pelkästään vallankäyttöä?

Toisenlainen näkökulma armahtamiseen näyttäytyy saattohoito-osaston huoneessa, jossa vietimme läheisten kanssa 5 päivää odottaen isäni kuolemaa. Tajuttomana maanneen isäni sängyn vieressä istuessa ja hiipuvaa hengitystä kuunnellessa kuolema näyttäytyi armahtajana.

 Riippumatta siitä, armahtaako armahtaja omasta vallanhalusta vai auttamisen halusta, armahdettu ihminen jää armahtajansa varaan.

Sunnuntain aiheena on ”Armahtakaa”. Evankeliumissa Jeesus kääntää tuomitsemisenhalun tuomitsijoiden omiin synteihin. Siihen, miten jokainen tarvitsee armoa, armahdusta.

Jokainen meistä elää armon varassa ja kuolee ainoastaan armoon turvaten. Myös silloin kun ei sitä itse tiedä, tai halua uskoa. Omat teot eivät kanna kovinkaan pitkälle. Ei edes silloin kun elää esimerkillisesti ja tekee hyviä ja oikeita tekoja.

Jumala on armollinen, mutta voiko Jumalan armo tulla näkyväksi tai koettavaksi jos itse en pysty armahtamaan itseäni tai toisia ihmisiä? Suuri ihme toteutuu silloin, kun ihminen kokee armon.

Hanna Suominen

kappalainen