Kuolemasta elämään

Syksyn tullessa luonto kuolee. Kaikki vihreä kellastuu ja ruska valtaa maiseman, kun luonto menettää elinvoimansa ja muuttuu hiljalleen ruskeaksi, harmaaksi ja mustaksi. Elämä tuntuu ikään kuin vetäytyvän talven pimeyden tieltä. Syksy ei kuitenkaan kaikesta huolimatta ole täysin toivoton: vielä voi istuttaa puutarhaan monenlaista. Minäkin laitoin maahan kukkasipuleita, ruskeita, kuivia palleroita, joista versoo keväällä vihreää: krookuksia, helmililjoja ja tulppaaneja. Ja niin kuolleen näköisestä maasta syntyy jälleen elämää.

Me vietämme näin syyskuun lopulla pikku pääsiäistä, kirkkovuoden pyhää, jonka tekstit muistuttavat meitä pääsiäisen ilosanomasta. Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Hänen kanssaan me emme vaivu kuoleman suruun, vaan saamme iankaikkisen elämän ja jälleennäkemisen toivon. Hän tuo kevään meidän syksyymme, elämän kuoleman keskelle.

Jeesus ei kuitenkaan vie meiltä oikeutta suruun kuoleman edessä. Jeesuskin itki, kun hän kohtasi ystävänsä Martan ja Marian, joiden veli Lasarus oli kuollut. Jeesus itki, kuten kuka tahansa meistä, kun kuolema erottaa meidät läheisistämme ja rakkaistamme. Kyyneleet kuuluvat ihmisen elämän matkaan. Lasarus ei kuitenkaan jäänyt hautaansa odottamaan ylösnousemuksen päivää, vaan Jeesus kutsui hänet takaisin elämään. Kuoleman suru vaihtui suureksi iloksi. Se heijasteli vielä suurempaa ihmettä, pääsiäisen tyhjää hautaa. Jeesus on voittanut kuoleman vallan. Hänessä meillä on lupaus iankaikkisesta elämästä.

Maija-Reetta Katajisto