Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Mikä on elämän tarkoitus? Miten elän elämäni niin, että se olisi mahdollisimman rikasta? Miten selviän ihmissuhteissani? Miten käsittelen kohdalleni tulevaa kärsimystä?
Elämän peruskysymyksiin voi seurakunnassa etsiä ja löytää vastauksia yhdessä toisten kanssa.
Seurakunnan eri työmuodoista moni kokoaa yhteen samassa elämänvaiheessa eläviä ihmisiä. Paikkansa seurakunnasta löytävät niin lapset, nuoret, aikuiset kuin vanhuksetkin. Aikuistyön otsikon alle on koottu mm. seuraavaa toimintaa.
Sanan ja rukouksen ilta
Tilaisuudet järjestetään seurakuntatalossa. Illan ohjelma koostuu hengellisistä lauluista, puheista ja rukouksesta. Illan päätteeksi on sielunhoito- ja esirukouspalvelua sekä ehtoollinen.
LOISTOILTA
Kristittyjen yhteinen ylistysilta Nastolan kirkossa.
Raamattupiirit
Raamattupiireissä keskustellaan hengellisistä asioista Raamatun äärellä.
Rukouspiiri
Rukouspiirissä rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta.
Avoin rukouspiiri joka sunnuntai klo 18 seurakuntatalossa.
Seurakuntaan voi toimittaa esirukouspyyntöjä joko suoraan kirkkoon esirukouslaatikkoon tai postitse virastoon. Kuoreen on hyvä merkitä "esirukouspyyntö".
Saunaillat
Miehet saunovat Luomaniemessä tiistaisin (paitsi kuukauden 2.tiistai) kevät- ja syystoimintakaudella klo 17.00 (Pertti Arvaja 0400-559 917). Kuukauden toisena tiistaina ei ole saunailtaa Luomanimessä vaan silloin osallistutaan Siikaniemen miesteniltaa.
Kotiseurat
Kotiseurat ovat vapaamuotoisia kokoontumisia. Seuroissa lauletaan yhdessä ja kuka tahansa voi kattaa puheenvuoron. Jos haluat pitää seurat omassa kodissasi, voit varata ajan virastosta puh 040 834 5840
Lisätietoja
Aikuistyön pastori Anne-Maria Rämö puh. 050 412 7052
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä