Hirssintähkiä. Suomen Lähetysseuran kuvapankki.
Launeen seurakunnan lähetystyö

Meille annettu tehtävä - viedä viestiä Jumalan rakkaudesta

Lähetystyö tarkoittaa sitä, että viedään viestiä Jumalan rakkaudesta sanoin, toimitaan konkreettisesti hädän lievittämiseksi sekä vaikutetaan hädän syihin. Kristillinen kirkko ei pidä huolta vain omistaan vaan koko maailmasta.

Jeesus esittää kutsun näin: ” Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” (Joh. 20:21)

Lähetystyöntekijämme ovat vastanneet tähän kutsuun ja me puolestamme olemme lähettäneet heidät työhön eri puolille maailmaa yhteistyössä kirkkomme virallisten lähetysjärjestöjen kanssa. Näiden nimikkolähettiemme työn lisäksi tuemme myös eri kohteissa tehtävää työtä.

Tervetuloa mukaan toimintaan

Myös meitä kutsutaan toimimaan ja vaikuttamaan. Ilman lähettävää seurakuntaa ei työtä voisi tehdä. Toimintaan voi tulla mukaan esimerkiksi osallistumalla ryhmätoimintaan tai lähetystyön hyväksi järjestettäviin tempauksiin, tekemällä käsitöitä myytäväksi lähetystyön hyväksi tai ostamalla niitä Lahden Missiokaupasta, tai tulemalla vapaaehtoiseksi myyjäksi Missiokauppaan. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä lähetyssihteeriin!

Lähetystyön ryhmät

Lähetystyön Ideapiiri Launeen kirkon Pippo-salissa tiistaina 23.9., 21.10., 18.11. ja 16.12.2025 klo 12-14.

Lähetysraamis Liipolan seurakuntakeskuksessa 1.9.2025 alkaen joka maanantai klo 13.

Kriton jatkoryhmä (kristillinen toipumistyö) alkaa Launeen kirkolla ma 22.9. klo 17.30 jatkuen yhteensä 7 kertaa joka toinen viikko. Ryhmässä käytetään Ulla Saunaluoman ja Mirja Sinkkosen kirjaa Olet mielessä (Karas-sana Oy 2022). Ryhmä on tarkoitettu heille, jotka ovat joskus olleet Krito-ryhmässä tai haluavat pohtia yhteyttä itseensä, toisiin ja Jumalaan. Ryhmän työvälineitä ovat oman tarinan kertominen, toisten kuunteleminen, kirjoittaminen ja rukous. Ilmoittautuminen 31.8. mennessä www.lahdenseurakunnat.fi/tapahtumat/kriton jatkoryhmä tai teija.kuuppo(at)evl.fi, puh. 044 7191413. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan ennen ryhmän alkua.

Yhdessä diakoniatyön kanssa

Lähteellä-piiri Liipolan seurakuntakeskuksessa jatkuen joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 14-15.30 ajalla 21.8-11.12.2025.

Ota yhteyttä

Lähetyssihteeri
Launeen seurakunta
Tapparakatu 22
15700 Lahti