Yhteisvastuukeräys. Nepalilaisen perheenäidin Parbati Rain perheen elämä sai uuden paremman suunnan, kun äiti

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 7.2.2021

Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräys  pureutuu ikäihmisten taloudelliseen ahdinkoon. 

 

Suomessa vanhusten köyhyys näyttäytyy eri tavoin eri puolilla maata ja sen taustalla on monenlaisia syitä. Myös puuttumiskeinot ilmiöön ovat monimuotoisia.

Yhteisvastuukeräyksen kotimaisina valtakunnallisina kumppaneina ovat Kirkon diakoniarahasto sekä Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkko. Diakoniarahasto kohdentaa Yhteisvastuuvarat kokonaisvaltaiseen avustustoimintaan yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Heikoimmassa asemassa olevia ikäihmisiä autetaan taloudellisen ahdingon korjaamisessa ja elämänlaadun kohentamisessa. Seurakuntaopisto kokoaa valtakunnallisen kansanopistoverkoston, joka tulee toteuttamaan ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta vuodesta 2022 alkaen.

Seurakunnat käyttävät oman tuotto-osuutensa (20 %) paikallisten tarpeiden mukaisesti ikäihmisten ahdingon helpottamiseen.

Maailman katastrofialueilla Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista monialaisesti Yhteisvastuun kansainvälisen kumppanin, Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston, työllä. Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa tulee olemaan Uganda.

71 vuotta Yhteisvastuuta

 

Yhteisvastuukeräys syntyi lähimmäisenrakkaudesta, kun lapsiperheiden hätä antoi kipinän keräykselle vuonna 1950. 

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Keräys järjestetään helmi-huhtikuussa, mutta keräyslupa on voimassa ympäri vuoden. 

Vapaaehtoiset

 

Joka kevät Yhteisvastuun reilut 35 000 vapaaehtoista arkienkeliä lähtevät liikenteeseen keräyslistojen ja -lippaiden kanssa. Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat. 

Keräyksen suojelijana toimii Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja vuoden 2021 keräyksen esimiehenä Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. 

Yhteisvastuun puitteissa tapahtuu vuosittain valtavasti eri puolilla Suomea. Kerro omasta tapahtumastasi somessa #yhteisvastuu  ja kurkkaa samalla, mitä muut ovat ideoineet.

Yhteisvastuukeräyksen tapahtumia Lahdessa (päivitetään myöhemmin)

Voit antaa lahjasi keräykseen myös pankkitilille:

Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola Pankki FI14 5000 0120 2362 28
Aktia FI82 4055 0010 4148 41

HUOM! Käytä maksaessasi oman seurakunnan viitenumeroa:
Joutjärven srk, 302 180
Keski-Lahden srk, 302 261
Launeen srk, 302 384
Nastolan srk, 302 452
Salpausselän srk, 302 562

Voit myös lahjoittaa Mobile Pay -sovelluksen kautta: 

Joutjärven srk, 97873
Keski-Lahden srk, 87675
Launeen srk, 29023
Nastolan srk, 83657
Salpausselän srk, 48482

Kiitos lahjastasi!

Yhteisvastuulle musiikkivideo Kuopiosta

Kuopiossa tehtiin Yhteisvastuulle Saavumme synkiltä teiltä -musiikkivideo, jonka hienot muusikot ja esiintyjät antoivat panoksensa videon tuotantoon talkootyönä.

Katso video

Ota yhteyttä

Diakoniatyöntekijä
Launeen seurakunta
Ostoskatu 7
15500 Lahti

Launeen seurakunta

Diakoniatyöntekijä
Salpausselän seurakunta
Petsamonkatu 10
15830 Lahti

Salpausselän seurakunta

Diakoniatyöntekijä
Keski-Lahden seurakunta
Kirkkokatu 5
15110 Lahti

Keski-Lahden seurakunta

diakoniatyöntekijä
Joutjärven seurakunta
044 7194 664 Järjestelmäasiantuntija
Ilmarisentie 1
15170 Lahti

Johtava diakoniatyöntekijä

Järjestelmäasiantuntija