Uutislistaukseen

Tavoitteena 30 prosentin säästöt - kiinteistötyöryhmä luovutti väliraporttinsa Lahden yhteiselle kirkkoneuvostolle

Lahden yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui 10. kesäkuuta ja merkitsi pitkän keskustelun jälkeen tiedoksi kiinteistötyöryhmän antaman väliraportin ja valmistuneet selvitykset. Lahden seurakuntayhtymä haluaa karsia kiinteistökuluja 30 prosentilla vuoteen 2026 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi on perustettu kiinteistötyöryhmä, jolta odotetaan esityksiä palveluverkon kehittämiseksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Keskiviikkona julkaistuissa selvityksissä tarkastellaan kiinteistöjen käyttöasteita, luokitellaan toimitilat kunnon ja ominaisuuksien perusteella, tarkastellaan tammikuussa 2020 julkaistun palveluverkkoselvityksen elinkaarikustannuksia sekä esitetään leirikeskustyöryhmän väliraportti. Leirikeskustyöryhmä työskentelee kiinteistötyöryhmän alaisuudessa.

Käyttöasteselvitykseen on kerätty tiedot koko vuoden 2019 ajalta. Kiinteistötyöryhmän mukaan tiloista tinkiminen on tilastojen perusteella mahdollista, ja useiden tilojen käyttöasteissa on kehitettävää. Korona-ajan käyttökokemuksia hyödyntämällä voidaan optimoida tilojen käyttöä sekä lisätä vuokratiloja.

Toimitilojen luokittelussa seurakuntayhtymän 97 rakennusta on luokiteltu eri salkkuihin niiden ominaisuuksien mukaan. Vertailussa käytettyjä ominaisuuksia ovat muun muassa toimivuus, sijainti, peruskorjaustarve sekä taloudelliset perusteet. Toimitilakannan luokittelu on tarkoitettu työkaluksi kiinteistötyöryhmän käyttöön, ja se ei siis ole vielä esitys kiinteistöverkon karsimiseksi. 

Ylläpidettävien (A-salkku) sekä ylläpidettävien ja kehitettävien (B-salkku) rakennusten joukossa on niin seurakuntakeskuksia ja -taloja kuin leirikeskuksiakin. Luokittelun perusteella suunnitelmallisesti luovutettavien joukkoon (C-salkku) kuuluvat esimerkiksi Liipolan seurakuntakeskus, Nastolan seurakuntatalo, Metsäpellon ja Harjunalustan seurakuntakodit, Kirkkokatu 7 sekä Arramaja Nastolassa. Heti luovutettavien joukkoon (D-salkku) kuuluisi muun muassa Metsäniemen maja. C- ja D-salkkujen rakennukset eivät kuitenkaan yhteenlaskettunakaan vielä täytä säästötavoitetta. E-salkkuun kuuluvat tarvitsevat erityistarkastelua, sillä joukossa on suojelun piirissä olevia rakennuksia: kirkkoja ja kellotapuleita, leirikeskusten historiallisia rakennuksia sekä muun muassa hautausmaiden kappelit. 

Leirikeskustyöryhmän väliraportissa ennakoidaan, että tulevaisuudessa taloudellisin ratkaisu lienee yksi hieman suurempi leirikeskus, jossa voisi olla samanaikaisesti useampia leirejä. Tällöin yleiset tilat, kuten ruokala, saunat, kirkkosali ja piha-alueet, palvelisivat kaikkia ja vain majoitustilat olisivat eriytetty. Leirikeskustyöryhmä selvityttää vielä kiinteistöjen markkina-arvot ja mahdollisuudet maankäytön kehittämiseksi.

Lahden seurakuntayhtymä toimii pääosin omissa tiloissa. Omien toimintatilojen yhteenlaskettu huoneistoala on noin 45 000 neliömetriä. Vuokratiloja on toistaiseksi vain viisi kappaletta. Kiinteistökulut ovat 19 prosenttia verotuloista ja ennusteen mukaan vuonna 2026 jo 24 prosenttia arvioiduista verotuloista. Mikäli kiinteistökannassa ei tapahdu muutoksia, vuosikulujen arvioidaan nousevan vuoteen 2026 mennessä 3,4 miljoonasta eurosta 3,9 miljoonaan euroon. 

Seurakuntayhtymällä on vuosille 2019–2026 hyväksytty kiinteistösuunnitelma, jossa toiminta pyritään keskittämään kirkkoihin ja kappeleihin. Tavoitteena ovat terveet, esteettömät ja monipuoliset tilat. Ympäristö huomioidaan energiaratkaisuissa sekä elinkaariajattelussa.

Lisätiedot:

Kari Eskelinen, kiinteistötyöryhmän puheenjohtaja, 044 719 1213, kari.eskelinen@evl.fi
Jukka-Pekka Penttinen, vs. hallintojohtaja, 044 719 1545, jukka-pekka.penttinen@evl.fi
 

2020-06-11 09:45:59.0