Uutislistaukseen

Yksi on ja pysyy - Lahden kirkollisvero pidetty 1,5 prosentissa 1980-luvulta lähtien

Kuva Ristinkirkosta.

"Ehdotetulla verokertymällä Lahden seurakunnissa kyetään toteuttamaan kohtuullista toimintaa pitkäjänteisesti”, arvioi hallintojohtajan sijainen Jukka-Pekka Penttinen. Kuva Ristinkirkosta.

Keskiviikkona kokoontunut Lahden yhteinen kirkkovaltuusto päätti seurakuntayhtymän vuoden 2021 talousarviota koskevista tunnusluvuista. Ensi vuoden toimintatuotoiksi arvioidaan 4,8 miljoonaa euroa ja toimintakuluiksi 20,9 miljoonaa euroa. Kirkollisverojen tuotoiksi ennakoidaan 17 miljoonaa euroa ja valtionrahoitusosuudeksi 2,3 miljoonaa euroa. Investointeja tehdään vuonna 2021 korkeintaan 1,3 miljoonalla eurolla. Vuosikatteeksi arvioidaan 2,0 miljoonaa euroa.

Kirkollisveroprosentti päätettiin pitää ennallaan 1,5:ssä, jossa se on ollut jo 1980-luvulta lähtien. ”Veroprosentti on ollut pidemmän aikaa rovastikuntansa alhaisin, mitä voidaan pitää seurakuntalaisten kannalta edelleen tavoittelemisen arvoisena. Ehdotetulla verokertymällä Lahden seurakunnissa kyetään toteuttamaan kohtuullista toimintaa pitkäjänteisesti”, arvioi hallintojohtajan sijainen Jukka-Pekka Penttinen.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi myös muutoksia Lahden seurakuntayhtymän vuoden 2020 talousarvioon. Lisämäärärahan tarve on yhteensä 93 450 euroa, johon sisältyvät esimerkiksi uuden virka- ja työehtosopimuksen mukaiset tarkistukset sekä odotettua arvokkaampi haudankaivuusopimus. 

Vuoden 2020 Yhteisvastuukeräyksen nettotuotto oli Lahdessa 35 326,83 euroa. Tuotot jäivät selvästi edellisvuoden keräyksestä, joka tuotti yli 57 000 euroa. Tuntuva pudotus johtuu koronavirusepidemiasta, jonka takia kolehteja, lipaskeräystä sekä tapahtumien yhteydessä tehtävää keräystä kyettiin toteuttamaan aiempaa vähemmän. Yhteisvastuukeräys tukee tänä vuonna vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Keräystuotoista jää Lahteen 20 prosenttia.
 

2020-09-16 20:32:00.0