Uutislistaukseen

Siikaniemen mittava perusparannus etenee - Lahden yhteinen kirkkoneuvosto päätti urakoitsijoista 

Kuvassa on kaisloja Siikaniemen kurssikeskuksen rannalla.

Siikaniemen kurssikeskuksen perusparannustyöt voivat alkaa 1.9.2022 ja niiden on määrä valmistua vuoden 2023 aikana. Kuva Siikaniemen rannasta. Kuva: Ville Heiskanen

Lahden seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti torstaina Siikaniemen kurssikeskuksen mittavan perusparannuksen urakoitsijoiden valinnasta. 

Rakennuskustannukset ovat nousseet maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi reilusti hankesuunnitelman laatimisen jälkeen. Rakennustarvikkeiden saatavuudessa on epävarmuutta, ja tilausajat ovat kasvaneet poikkeuksellisen pitkiksi. Koska tilanne jatkuu edelleen, tarjoushinta sidotaan poikkeuksellisesti rakennuskustannusindeksiin.

Vertailuindeksinä käytetään kesäkuun 2022 rakennuskustannusindeksiä. Tällöin maksuerät suoritetaan sopimuksen mukaisesti, mutta tarkistetaan jälkeenpäin sen kuukauden indeksillä, jonka aikana työ on valmistunut. Rakennustyöt voivat alkaa 1.9.2022. Päärakennuksen töiden tulee olla valmiina 30.6.2023 ja majoitusrakennuksen 30.9.2023.

Rakennusurakoitsijaksi valittiin Consti Korjausrakentaminen Oy, sähköurakoitsijaksi Kuusitunturi Lahti Oy, LVI-urakoitsijaksi Lahden LVI-Talo Oy ja rakennusautomaatiourakoitsijaksi LK-Automaatio Oy. 

Kokonaiskustannukset kohoavat arvonlisäverollisina noin 8,3 miljoonaan euroon, mikä ylittää alkuperäisen hankesuunnitelman noin 1,0 miljoonalla eurolla. Suurin osa uusista kustannuksista johtuu yleisestä hintatason noususta, iv-konehuoneesta sekä asbesti- ja lattiapurkutöistä. 

Liipolan seurakuntakeskuksen myyntiä valmistellaan lisää

Liipolan seurakuntakeskuksen myyminen lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvalle Esikoiset ry:lle palautettiin pitkän keskustelun jälkeen uudelleen valmisteltavaksi. Esikoiset ry on tehnyt Liipolan ostoskeskuksen tuntumassa sijaitsevasta kiinteistöstä 210 000 euron ostotarjouksen. Kaupan toteutuessa Launeen seurakunta jäisi tiloihin vuokralaiseksi. 

Asiaa valmistelleen kiinteistöpäällikkö Jukka-Pekka Penttisen mukaan kiinteistön myynti kattaisi kiinteistösuunnitelman tavoitteet, sillä kaupalla lisättäisiin tilojen yhteiskäyttöä ja vähennettäisiin tilojen määrää sekä kiinteistökustannuksia.

Kirkkoneuvosto puoltaa seurakuntakeskuksen myymistä, mutta haluaa vielä tarkennuksia vuokrasopimusta koskeviin ehtoihin. Lopullinen päätös seurakuntakeskuksen myynnistä kuuluu Lahden yhteiselle kirkkovaltuustolle.

Lisätiedot: Pinja Halme, hallintojohtajan sijainen, pinja.halme@evl.fi, 044 719 1200
 

2022-06-09 20:47:00.0