Reetta Kalteenmäki Lahden seurakuntien kasvatuksen ja perheasioiden johtajaksi

Reetta Kalteenmäki on työskennellyt Lahden seurakuntayhtymässä eri tehtävissä syksystä 2013 lähtien.
Reetta Kalteenmäki on valittu Lahden seurakuntien kasvatuksen ja perheasioiden johtajan virkaan. Lahden seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti valinnasta kokouksessaan torstaina.
Reetta Kalteenmäki on lahtelainen teologian maisteri. Kalteenmäki on hoitanut kasvatuksen ja perheasioiden johtajan tehtävää ensin viransijaisena ja sitten virkaa tekevänä joulukuusta 2023 lähtien. Tätä ennen hän työskenteli muun muassa Lahden aluekeskusrekisterin vt. johtajana, johtavana rippikoulu- ja nuorisotyön pappina sekä tapahtuma- ja yhteisöpappina. Kalteenmäki on työskennellyt Lahden seurakuntayhtymässä eri tehtävissä syksystä 2013 lähtien. Entuudestaan hänellä on seurakuntatyön kokemusta myös Helsingin seurakunnista.
Kasvatuksen ja perheasioiden johtajan virka on esihenkilötehtävä, johon kuuluu Lahden seurakuntayhtymän kasvatuksen ja perheasioiden yksikön johtaminen ja kehittäminen. Hakuilmoituksessa edellytettiin muun muassa papin virkaan oikeuttavaa ylempää korkeakoulututkintoa, perehtyneisyyttä kirkon kasvatustyöhön tai perheneuvontaan, johtamiskokemusta sekä kykyä luoda yhteistyöverkostoja.
Virkaan oli viisi hakijaa, joista kolme haastateltiin.
Uusia panostuksia nuoriin aikuisiin
Lahden seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli myös talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2025. Talousarvioesityksessä toiminnan tuotoiksi on arvioitu 5,4 miljoonaa euroa ja toimintakuluiksi 24,4 miljoonaa euroa. Kirkollisverokertymäksi arvioidaan ensi vuonna 21,5 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut ovat 62,1 prosenttia toimintakuluista.
Kirkolliskokous päättää marraskuussa valtionrahoituksen jakoperusteen mahdollisesta muutoksesta, jolloin se päättää myös jaettavan summan suuruuden. Valtionrahoitus on arvioitu talousarvioon kirkolliskokoukselle tehtävän esityksen mukaan, jossa Lahden seurakuntayhtymän osuus valtionrahoituksesta pienenisi 484 947 euroa.
Lahden yhteinen kirkkovaltuusto on jo aiemmin päättänyt vuosien 2025 ja 2026 toiminnalliseksi painopisteeksi: ”Vahvistamme perheiden, erityisesti lasten ja nuorten, hyvinvointia korostamalla kristillisen kasvatuksen arvoja yhteiskunnassa sekä tavoittamalla nuoria aikuisia.” Painopisteen toteuttamiseksi palkataan yhteistyökoordinaattori määräaikaiseen työsuhteeseen sekä toteutetaan laaja monikanavainen mediakampanja, jonka kohderyhmänä ovat 18–35-vuotiaat nuoret aikuiset.
Investointien kokonaismäärä on vuoden 2025 talousarviossa 3,5 miljoonaa euroa. Ensi vuoden suurimmat investoinnit ovat Ristinkirkon pysäköintialueen saneeraus, Nastolan kirkon paanukaton korjaus ja Nastolan hautausmaan huoltorakennus.
Talousarvio ja toimintasuunnitelma menevät vielä yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäviksi.
Lisätiedot: Matti Ilmivalta, hallintojohtaja, matti.ilmivalta@evl.fi, 044 719 1201
17.10.2024 19.30