Uutislistaukseen

Tule kesäsomettajaksi Lahden seurakunnille!

Hae kesätöihin -teksti. Kaksi nuorta valokuvaa älypuhelimella.

Etsimme somevelhoa tuottamaan kesän aikana sisältöä Lahden seurakuntien somekanaviin. Pääset tutustumaan seurakuntien työhön eri puolilla kaupunkia, tekemään videoita, ottamaan kuvia ja kirjoittamaan tekstiä. Mediatiimin jäsenenä kerrytät uutta osaamista ja kokemuksia, joista on hyötyä myöhemminkin.

Edellytämme sinulta Tiktokin, Instagramin ja YouTuben käyttötaitoja, valmiutta esiintyä videolla, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä vastuullisuutta. Pääpaino on lyhytvideoiden ideoimisessa ja tuottamisessa, joten edellytämme myös jonkin editointiohjelman (esim. CapCut) käyttötaitoa. Tukenasi ovat viestintätoimistomme ammattilaiset, joilta saat tehtävään tarvittavan perehdytyksen.

Työ on keikkaluonteista, ja työtehtävien sijoittuminen on sovittavissa joustavasti kesäkuun alusta elokuun alkupuolelle. Ajokortista ja oman ajoneuvon käyttömahdollisuudesta on hyötyä, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Maksamme palkkioita julkaistujen somesisältöjen mukaan, ja korvaamme matkustamisesta aiheutuvat kulut. 

Kuka voi hakea?

Hakijan tulee olla Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Lisäksi katsotaan eduksi, jos hakija on suorittanut isoskoulutuksen tai osallistunut seurakunnan toimintaan rippikoulun jälkeen.

Miten haet?

Hae kesäsomettajaksi kuvaamalla 1 minuutin pituinen video, jossa kerrot itsestäsi ja siitä, miksi olisit hyvä valinta tähän tehtävään. Tee videon lisäksi jostain sinua kiinnostavasta paikasta julkaisu Instagramiin ja ota julkaisusta kuvakaappaus. Lähetä video ja kuvakaappaus sekä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen markus.luukkonen@evl.fi 4.5. mennessä.

HUOM! Hakuaikaa on jatkettu 4.5. saakka.

Lisätiedot: Markus Luukkonen, p. 044 719 1250, markus.luukkonen@evl.fi 

4.4.2025 09.51