Uutislistaukseen

Valtio leikkasi rahoitusta, myös Lahden seurakuntayhtymä joutuu korottamaan hautaustoimen maksuja

Läntisen hautausmaan kappeli_M.jpg

Eduskunta on päättänyt leikata kirkon lakisääteisiä tehtäviä varten saamaa rahoitusta. Kuva Läntiseltä kappelilta.

Osana valtion säästötoimia eduskunta on päättänyt leikata kirkon lakisääteisiä tehtäviä varten saamaa rahoitusta. Lakisääteisiä kirkolle osoitettuja tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpito sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito.

Valtion rahoitusta leikataan vuoden 2025 alusta yhteensä 19,7 miljoonaa euroa. Lahden seurakuntayhtymälle tämä päätös tarkoittaa 482 346 euron vähennystä lakisääteisten tehtävien hoitoon.

Kaikkein vahvimmin leikkaus vaikuttaa seurakuntien lakisääteisistä tehtävistä isoimpaan kuluerään eli hautaustoimeen. Leikkausta on perusteltu seurakuntien kirkollisverotulojen ennakoidulla kasvulla. Oikeudenmukaisuuden ja seurakunnan jäsenten uskonnonvapauden kannalta on kuitenkin ongelmallista, jos hautaustoimen kustannusten kattamiseen käytetään kirkollisverojen tuottoa. Näin arvioi myös eduskunnan hallintovaliokunta.

Hautaustoimen maksujen tulee olla sekä kirkkoon kuuluville että kuulumattomille samat. Siksi kirkollisverotuottoja ei saa käyttää hautaustoimen kuluihin, vaan ne tulee käyttää seurakuntien varsinaiseen toimintaan.

Valtion tekemien leikkausten myötä Lahden seurakuntayhtymän hautaus- ja tuhkausmaksuja on tarkastettu talouspäällikön viranhaltijapäätöksellä 27.5.2025. Uudet hinnat tulevat voimaan 1.7.2025.

Hautapaikkaan liittyviä maksuja esitetään puolestaan korotettavaksi 1.1.2026 alkaen. Hautapaikkamaksuista päättää yhteinen kirkkovaltuusto kokouksessaan 24.9.2025.

Lisätiedot:

Mari Aartolahti, hautaustoimen päällikkö, mari.aartolahti@evl.fi, 044 719 1416
Pinja Halme, talouspäällikkö, pinja.halme@evl.fi, 044 719 1200
Matti Ilmivalta, hallintojohtaja, matti.ilmivalta@evl.fi, 044 719 1201

6.6.2025 10.15