Namibia esillä Lahden Lähetysjuhlilla - Lahdessa keskustellaan kumppanuudesta, kestävästä kehityksestä ja lähetystyön brändistä

30.1.2020 08.15

Piispa Seppo Häkkinen toivottaa tervetulleeksi Lahden Lähetysjuhlille. Kuva: Markus Luukkonen Piispa Seppo Häkkinen toivottaa tervetulleeksi Lahden Lähetysjuhlille. Kuva: Markus Luukkonen

Suomen Lähetysseuran, yhden kirkon virallisista lähetysjärjestöistä, vuotuisia Lähetysjuhlia vietetään 22.–24. toukokuuta Lahdessa. Lähetysseura järjestää juhlat yhdessä Lahden seurakuntayhtymän kanssa. Muita järjestäjiä ovat Lahden kaupunki, Mikkelin hiippakunta sekä Nuori kirkko ry. Juhlilla pohditaan, missä taivas on ja millainen on meidän taivaamme. Juhlilla puhutaan myös maailman muuttumisesta, ekologisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä lähetystyön brändistä.

Juhlien teemamaana on Namibia, jossa suomalaisten lähetystyö alkoi 150 vuotta sitten. ”Tänä vuonna juhlimme yhdessä Namibian luterilaisen kirkon kanssa suomalaisen lähetystyön ensi hetkiä ja kirkkoa, joka syntyi rohkeiden suomalaisten aloittaman työn tuloksena. Kirkko, koulu ja sairaala Ambomaalla kertovat siitä, lähetystyö on ollut alusta alkaen kokonaisvaltaista, koko ihmisen ja yhteisön mukaan ottavaa työtä. Lähetysjuhlilla voit kuulla ja kokea jotain tuosta yhteydestä ja siitä, mitä on suomalainen lähetystyö globaalissa maailmassa juuri nyt”, kuvailee varatoiminnanjohtaja Satu Kantola Suomen Lähetysseurasta.

Teemamaa on esillä erityisesti Ristinkirkon lauantai-illan tilaisuudessa, jossa on mukana namibialais-suomalainen muusikko Olivia Amupala. ”Lähetysseuran viralliset kutsuvieraat tulevat Namibiasta. Seurakunnat voivat kutsua vieraita omista ystävyysseurakunnistaan, kuten Keski-Lahti Windhoekin Hosiannasta”, kertoo juhlien pääsihteeri, lahtelainen Hilda Kemppainen.

Juhlat alkavat perjantaina Tuomasmessulla, jonka jälkeen vietetään iltaa piknikin ja iltakahvien merkeissä Lahden Ristinkirkon mäellä. Lauantaina ohjelmaa on niin Ristinkirkossa kuin Lahden torilla. Sunnuntaina juhlat päättyvät torilla kello 11 alkavaan messuun, jossa piispa Seppo Häkkinen siunaa uudet lähetystyöntekijät. Perheille ja koululaisille järjestetään ohjelmaa Lahden torilla. Luvassa on toiminnallisia juttuja, ja kunnianhimoisena tavoitteena on myös järjestää maailman suurin kirkkomuskari.

Nuortenohjelma on yhdistetty Lahden urheilu- ja messukeskuksessa 23.5. järjestettävän seurakuntien nuorisotyön perinteisen Taivaallista bandya -turnauksen kanssa. Turnauksessa on mukana parikymmentä joukkuetta. Pelien väleissä myös turnailijat voivat osallistua Lähetysjuhlien nuorten ohjelmaan Mahdollisuuksien torilla, jossa on tarjolla toiminnallisia pajoja, kilpailuja, vieraita ja musiikkia. Kello 19 lauantaina nuoret kokoontuvat Ristinkirkkoon Taivasmessuun, jossa siunataan kesän isoset tehtäväänsä. Ilta huipentuu torilla suomalaisen gospelin kärkinimiin kuuluvan KLS:n konserttiin. Yhtye soittaa raskasta, mutta melodista gospelrockia.

Tapahtuman muita esiintyjiä ovat muun muassa Jakaranda-kuoro ja Lahden Gospelkuoro. Musiikkitarjonnasta vastaa Lahden seurakuntien nuorisomuusikko Miikka Kallio. Suomen Lähetysseura järjestää Lähetysjuhlat kerran vuodessa yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa. Lahdessa juhlia vietettiin viimeksi vuonna 1995.

Ohjelmatiedot löytyvät osoitteesta www.lahetysjuhlat.fi

« Uutislistaukseen