Uutislistaukseen

Miikka Kallio yhdistelee Ristinkirkon yössä kirkkourkujen ja syntetisaattorin ääniä

Kuvassa on Ristinkirkon yö -tapahtuman juliste.

Miikka Kallio on pyrkinyt käyttämään urkuja uudella ja poikkeavalla tavalla.

Lahtelaismuusikko Miikka Kallio on yllättänyt ihmisiä yökonserteilla kirkossa muutaman vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ollut osoittaa, kuinka monipuolisesta soittimesta on kyse, kun puhutaan kirkkouruista. Kirkkouruilla on tyypillisesti soitettu klassista ohjelmistoa, mutta Miikka Kallio on pyrkinyt käyttämään urkuja uudella ja poikkeavalla tavalla. ”Koen, että jalkio on basistini, vasen käsi komppikitaristini ja oikea käsi solistini”, Kallio kuvailee.

Tänä vuonna Ristinkirkon yössä on luvassa jotain, mitä ei kenties ole aiemmin tehty ainakaan Suomessa. Kallio soittaa kirkkourkujen lisäksi samaan aikaan analogisyntetisaattoria. Näin ollen yökonsertissa kohtaavat konemusiikki ja kirkkourut. ”Kun laittaa analogisyntetisaattorin ja kirkkourut resonoimaan isossa kirkkosalissa, vain taivas on rajana soundin massiivisuudessa. Yökyöpeleille on luvassa jotain, mitä ei taatusti ole kuultu ennen kirkossa!” Tänäkin vuonna ohjelmistoon kuuluu lisäksi sinfonisen rockmusiikin helmi, The Queen -yhtyeen Bohemian Rhapsody

Idea syyskuisille keskiyön konserteille syntyi aikoinaan, kun Kalliolla oli tapana harjoitella urkujensoittoa keskiyöllä. Järjestettiin ”vapaat harjoitukset”, joita ihmiset pääsivät kuuntelemaan. Sittemmin konsertit ovat kasvaneet ja tulleet näyttävämmiksi. Tänä vuonna valaistuksesta vastaa Rockvalot. Sähköisiä lyömäsoittimia soittaa Jakke Saarinen.

Konserttiin on vapaa pääsy. Huomioithan turvavälit ja koronarajoitukset. Konsertin kesto noin tunti. Nykyisillä rajoituksilla kirkkoon voidaan ottaa 200 ihmistä. Konsertti kuuluu Lahti Fringe -festivaaliin.

Konserttia ennen klo 23.30 on luvassa kroatialaisen M18-tanssiryhmän esitys Ristinkirkon pihalla. 

Ristinkirkon yö 3.9. klo 24

Miikka Kallio, urut ja syntetisaattori
Jakke Saarinen, rummut ja sähkörummut
Mikko Skyttä, valosuunnittelu

Lisätiedot: Miikka Kallio, 040 704 9921, miikka.kallio@evl.fi

Ristinkirkon yö FacebookissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
 

2021-08-30 08:32:00.0