Uutislistaukseen

Yksi ei muutu – kirkollisvero pysyy Lahdessa ensi vuonna 1,5 prosentissa

Kuva on kopterikuva Vanhan hautausmaasta.

Lahden Radiomäellä sijaitsevan Vanhan hautausmaan muurissa on havaittu hätäkorjausta vaativia pullistumia noin 40 metrin matkalla. Kuva: Jani Mahkonen

Kirkollisvero pysyy Lahdessa vuonna 2022 ennallaan 1,5 prosentissa, päätti Lahden yhteinen kirkkovaltuusto kokouksessaan keskiviikkona. Siten Lahden seurakuntayhtymässä jatketaan 1980-luvun puolivälissä alkanutta tasaista sarjaa. Vero on seudun matalin yhdessä Heinolan seurakunnan kanssa.

Lahden kirkollisverokertymään vaikuttavat käytännössä seurakunnan jäsenten verotettava tulokertymä sekä yhteisen kirkkovaltuuston päättämä kirkollisveroprosentti. Tulokertymässä voi olla vaihtelua muun muassa ansiotasossa, jäsenten työllisyydessä sekä jäsenmäärässä tapahtuvien muutoksien vuoksi.

Kirkkovaltuusto kuuli hallintojohtaja Pasi Mäkelän esityksen siitä, miksi Lahden seurakuntayhtymä on tehnyt useina vuosina selvästi ylijäämäisiä tuloksia. Mäkelän mukaan ylijäämien taustalla ovat muun muassa vuosikatetavoitteen asettaminen kattamaan eri asioita kuin se tuloslaskelmassa kattaa, omassa toiminnassa kerättävien tuottojen sekä rahoitustuottojen ylittyminen sekä varovaisuus toimintaan osoitettujen määrärahojen käytössä. 

Kirkkovaltuuston puheenvuoroissa taloudenpitoon toivottiin ketteryyttä, jotta rahankäyttöä voidaan ohjata joustavasti myös toimintavuosien aikana. Esimerkiksi kastettavien lasten määrään toivottiin kohennusta.

Investointeja kiihdytetään 1,7 miljoonalla eurolla

Valtuusto hyväksyi myös muutoksia vuoden 2021 talousarvioon. Lisämäärärahan tarve on käyttötalouden puolella kaikkiaan 109 000 euroa. Investointeihin rahaa tarvitaan runsaasti lisää, kaikkiaan 1 738 000 euroa. Päätös nostaa vuoden 2021 investointien kokonaissumman yli 3 miljoonaan euroon.  

Suurimpana ja yllättävänä investointina osoitettiin 840 000 euroa Radiomäellä äkkijyrkässä rinteessä sijaitsevan Vanhan hautausmaan kivimuurin hätäkorjaukseen. Tilan ahtaus ja pitkät alkuvalmistelut ovat vaikuttaneet työn kestoon ja hintaan. Koneita kantava silta on pakko tehdä järeistä teräspaaluista ja hirsistä. Siltaa on valmiina nyt noin 30 metriä, ja kokonaispituudeksi tulee 100 metriä. Työsilta ja rinteen alle rakennettu aita varmistavat, ettei suuria lohkareita vieri alas vilkkaalle Mannerheiminkadulle. 

Työmaasiltaan ja paalutukseen arvioidaan kuluvan 387 600 euroa, muurinkorjaustyöhön 228 500 euroa ja urakoitsijan erilliseen tuntityöhön 112 750 euroa. Summat koskevat kuluvan vuoden urakointia, joten muurin korjaamisen loppusumma noussee yli miljoonaan euroon.

Ristinkirkon korjaukseen osoitettiin 610 000 euroa.
 

Lisätiedot: Pasi Mäkelä, hallintojohtaja, 044 719 1201, pasi.makela@evl.fi

2021-09-29 20:20:12.0