Uutislistaukseen

Kirkkovaltuusto hyväksyi talousarvion sekä Siikaniemen ja Vanhan hautausmaan kivimuurin peruskorjaukset

Kuvassa on Siikaniemen kurssikeskuksen päärakennus.

Siikaniemi on Lahden seurakuntien suurin leirikeskus. Kuvassa vuonna 1984 rakennettu päärakennus. Kuva: Markku Lehtinen

Lahden yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi keskiviikkona seurakuntayhtymän talousarvion vuodelle 2022. Talousarvioesityksessä arvioidaan toiminnan tuotoiksi 5,0 miljoonaa euroa, toimintakuluiksi 21,2 miljoonaa euroa, vuosikatteeksi 2,8 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämäksi 0,6 miljoonaa euroa. Lahden seurakuntien vuoden 2022 painopiste on ”Kirkko on enemmän – yksinäisyydestä yhteyteen”. 

Kirkollisveroprosentti pysyy Lahdessa ennallaan 1,5 prosentissa. Vuoden 2022 kirkollisverokertymäksi on arvioitu 18,0 miljoonaa euroa. Ennuste vuoden 2021 verokertymäksi on 18,6 miljoonaa euroa, kertoi hallintojohtajan sijainen Jukka-Pekka Penttinen valtuutetuille keskiviikkona.

Investointeja suunnitellaan vuonna 2022 tehtäväksi 2,7 miljoonalla eurolla. Ensi vuoden suurimmat investoinnit ovat Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjaus, Ristinkirkon kunnostustyöt ja Mukkulan kirkon julkisivun korjaus. Hautaustoimen investointeihin varataan 0,15 miljoonaa euroa.

Henkilöstökulut muodostavat 60,5 prosenttia toimintakuluista. Henkilöstön määrän vähittäin tapahtuvaksi pienenemiseksi on tehty määrätietoisesti työtä vuodesta 2005 alkaen. Tavoitteena on ollut vähentää keskimäärin 5 henkilötyövuotta vakinaisessa palveluksessa olevaa työvoimaa vuosittain.

Valtuutettu Marja-Leena Vierumäki jätti talousarvioesitykseen toivomusponnen, jossa investointisuunnitelmaan lisätään varaus Launeen seurakunnan tilaratkaisujen toteuttamiseksi.

Vanhan hautausmaan kivimuuri korjataan loppuun asti

Kirkkovaltuusto keskusteli Vanhan hautausmaan kivimuurin korjaamisesta, mutta hyväksyi hätäkorjauksena aloitetun urakan jatkamisen 70 metrin matkalta. Valtuutetut kiinnittivät huomiota korjauksen korkeisiin kuluihin ja tiedustelivat, voisiko Lahden kaupunkia edellyttää osallistumaan kustannuksiin. Uuden urakan kustannusarvio on 1,7 miljoonaa euroa, ja hätäkorjausvaihe mukaan lukien muurin korjauksen kustannukset kasvavat kaikkiaan 3 miljoonaan euroon.

Kivimuuri sijaitsee Radiomäen harjun äkkijyrkässä rinteessä. Toisella puolella on pudotus Mannerheiminkadulle, toisella puolella vanhat haudat. Ahtaus, alkuvaiheen kiire ja pitkät alkuvalmistelut työsillan rakentamisineen ovat vaikuttaneet ratkaisevasti työn kestoon ja hintaan.

Lahden vanhan hautausmaan vaarallisesti pullistuneen muurin purkaminen aloitettiin syksyllä 2021. Muuri on käsin ladottu luonnonkivimuuri eikä sen alle ole tehty aikoinaan perustuksia. Sortumavaara on syntynyt veden rapauttaessa muurin rakenteita.

Korjauksen yhteydessä rakennetaan perustukset ja ohjataan pintavedet uusiin sadevesikaivoihin. Muurin alle valetaan teräsbetoniantura, joka ankkuroidaan porapaaluun. Maata tukemaan jätetään teräksiset vaakapontit, jotka on hitsattu porapaaluihin kiinni. Sisämuuri tehdään betonivahvisteisena ja se sidotaan harjateräksillä ponttiseinään. Ulkokuori tehdään ulkonäöltään vastaamaan alkuperäistä.

Korjaussuunnitelma menee vielä Kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Valtuusto hyväksyi Siikaniemen peruskorjauksen hankesuunnitelman

Kirkkovaltuusto päätti myös hyväksyä Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjauksen hankesuunnitelman. Siikaniemi on Lahden seurakuntien suurin leirikeskus. Kurssikeskukseen kuuluvat vuonna 1984 rakennettu pää- ja majoitusrakennus sekä vuonna 2002 rakennettu rantasauna. Alueella on myös vuonna 1984 rakennettu rivitalo sekä 1969 rakennettu partiomaja. Lisäksi alueella on huoltorakennus, partiolaisten käytössä oleva vanha rantasauna, kota, nuotiokatos sekä muita leiritoimintaa tukevia pieniä rakennuksia.

Pää- ja majoitusrakennuksissa on kuntotutkimuksen mukaan paljon korjausta tai uusimista vaativia rakenteita ja järjestelmiä. Esimerkiksi lvi- ja sähköjärjestelmät ovat uusimisen tarpeessa. Lämmitys tapahtuu vuonna 2009 asennetulla maalämpöjärjestelmällä. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan saneerattu koko lämmitysjärjestelmää, vaan varastointi ja jakaminen tapahtuu edelleen vanhoilla lämminvesivaraajilla ja pattereilla. Myös esteettömyyden parantaminen ja turvallisuusjärjestelmät on uusittava vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Peruskorjauksen yhteyteen suunnitellaan lukuisia tilamuutoksia, jotka tukevat pienryhmiä ja muuta monimuotoista leiritoimintaa. Myös majoituskapasiteettiin suunnitellaan lisäystä.

Valtuutetut halusivat ennen päätöstä tietää muun muassa rakentamisen tämän hetken kustannustasosta sekä tulevaisuuden näkymiä kurssikeskuksen käytölle. Lahden seurakuntayhtymä on tiivistämässä leirikeskusverkkoaan, sillä kiinteistösuunnitelmassa on päätetty muun muassa luopua Upilan leirikeskuksesta. Tavoitteena on toiminnallisten muutoksien avulla lisätä Siikaniemen monikäyttöisyyttä. Tiloissa voitaisiin järjestää useita leirejä ja tapahtumia yhtä aikaa, ja myös vuokraamisen ulkopuoliseen käyttöön odotetaan lisääntyvän. 

Peruskorjauksen alustava kustannusarvio on 5,5 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa. Peruskorjaus on suunniteltu aloitettavaksi syyskuussa 2022 kesän rippileirien jälkeen. Kesto on arviolta 10–12 kuukautta, ja tarkoituksena on saada ainakin päärakennus käyttöön kesän 2023 rippileireille.

Valtuutettu Tapani Ripatti teki kokouksen päätteeksi valtuustoaloitteen Ihmisen vastuu luomakunnasta -nimisen ympäristötapahtuman järjestämisestä vuoden 2022 aikana.

Lisätiedot: Jukka-Pekka Penttinen, hallintojohtajan sijainen, 044 719 1545, jukka-pekka.penttinen@evl.fi

2021-12-01 21:43:01.0