Uutislistaukseen

”Kirkon ovet ovat auki jokaiselle” - Ristinkirkon edustalla on jouluaattoiltana tarjolla puuroa ja glögiä

Kuvassa on ilmanäkymä Lahden kauppatorilta. Taka-alalla Ristinkirkko.

Lahden seurakuntien tapahtumatarjonta on jouluviikolla runsasta huolimatta hankalasta epidemiatilanteesta.

Lahden seurakuntien tapahtumatarjonta on jouluviikolla runsasta huolimatta hankalasta epidemiatilanteesta. Jouluaattona 24.12. järjestetään hartauksia kirkoissa, kappeleissa ja seurakuntakodeissa kello 13–17 alkaen. Ristinkirkon edustalla tarjotaan joulupuuroa ja glögiä kello 18.30-20. Ristinkirkossa on samanaikaisesti avoimet ovet, jolloin on mahdollista sytyttää kynttilä rakkaan muistolle tai istahtaa hetkeksi kuuntelemaan musiikkia ja jouluevankeliumia. 

"Jeesukselle ei aikanaan ollut sijaa majatalossa. Hän syntyi seimeen ja toi taivaan keskelle huolta ja hätää. Jumala on kanssamme tänäkin jouluna. Siksi kirkon ovet ovat auki jokaiselle", sanoo Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Miika Hämäläinen.

Jouluyön messua vietetään kello 23 Ristinkirkossa sekä Joutjärven, Launeen, Nastolan ja Salpausselän kirkoissa. Jouluaamuna 25.12. jumalanpalveluksia vietetään kello 7–10 alkaen edellä mainituissa kirkoissa sekä Mukkulan kirkossa ja Liipolan seurakuntakeskuksessa. Myös tapaninpäivän aamuna 26.12. järjestetään klo 10 alkavat messut Ristinkirkossa sekä Salpausselän ja Launeen kirkoissa. Lisäksi tapaninpäivän iltana klo 18 on tarjolla messut Kauneimpien joululaulujen teemalla Mukkulan ja Nastolan kirkoissa.

Kaikki tapahtumat järjestetään terveysturvallisesti. Jumalanpalveluksissa on käytössä kävijöiden osastoiminen. Osastoinnissa kirkkosali jaetaan alueisiin, ja kuhunkin alueeseen voidaan ottaa maksimissaan 20 ihmistä. Osastojen välille jätetään riittävä suojavyöhyke. Muissa sisätilaisuuksissa, joihin osallistuu yli 20 henkilöä, edellytetään koronapassia. Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikessa toiminnassa.

Joulunpyhien tilaisuuksia välitetään suorina lähetyksinä myös Lahden seurakuntien YouTube-kanavalla:
Messu 24.12. klo 14.00 | Liipolan seurakuntakeskus - YouTubeLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Messu 25.12. klo 10.00 | Ristinkirkko - YouTubeLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Messu 26.12. klo 10.00 | Salpausselän kirkko - YouTubeLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lahden seurakunnat järjestää jouluaattona ilmaisia bussikuljetuksia hautausmaille. Näistä on tiedotettu jo aiemmin, ja tarkat tiedot selviävät verkkosivuilta löytyvästä uutisestaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Lisätiedot: 

Miika Hämäläinen, Keski-Lahden kirkkoherra, 044 719 1406, miika.hamalainen@evl.fi
Kari Eskelinen, valmiuspäällikkö, 044 719 1213, kari.eskelinen@evl.fi
 

2021-12-23 14:27:00.0