Kadonnut ja jälleen löytynyt

Luukas 15:1–10

Keväällä kadotin sormuksen, jonka sain hyvältä ystävältäni. Se ei ollut kallis, itse asiassa päinvastoin. Se oli 3D-tulostimella printattu musta muovinen sormus, jossa on Taru sormusten herrasta -kirjasarjan Mahtisormuksen kaiverrukset. Kaikessa koruttomuudessaan se oli tunnearvoltaan minulle äärimmäisen tärkeä, ja ystävälläni on täysin samanlainen. Se oli kuin pieni sisäpiirin juttu, joka yhdisti meitä kumpaakin. Pieni, musta ja muovinen sormus. 

Viettäessäni juhannusta yksin soluasunnossani Joensuussa, sattumalta löysin sormuksen siitä pahvilaatikosta, jossa säilytän piirrustusvälineitäni. Ilmeisesti se oli pudonnut sinne paikaltaan yöpöydältä. Olin tietysti siitä enemmän kuin ilahtunut. Jotain minulle todella rakasta katosi mutta löytyi uudestaan.

Viime sunnuntaina vietettiin neljättä sunnuntaita helluntaista, ja pyhän otsikko on Kadonnut ja jälleen löytynyt. Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumissa siitä, kuinka yhden lampaan kadotessa, paimen jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän muuta lähteäkseen etsimään kadonnutta. Hän puhuu siitä, kuinka taivaassa iloitaan enemmän yhdestä kääntyneestä syntisestä kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Sitä paitsi Jumala on armollinen isä, joka etsii väsymättä kadonneita lapsiaan ja iloitsee jokaisesta löytyneestä.

Löytäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Monelle on varmasti tuttu tunne, kun turhautumiseen asti yrittää etsiä kadonneita esineitään. Jumalan kärsivällisyys on kuitenkin loputonta ja rakkaus ääretöntä. Hän ei turhaudu, vaikka etsisikin meitä kauan. Meistä jokainen on Jumalalle korvaamaton, Jumalan musta muovisormus synneistä ja pahoista teostamme huolimatta. Siitä Jeesuskin meitä muistuttaa sanoessaan, että taivaan enkelitkin iloitsevat parannuksen tehneestä. Olemme taivaan aarteita jokainen, ja meissä jokaisessa, joka joskus on kadonnut mutta lopulta löytynyt uudestaan, loistaa rakkauden valo.

Jumala on Isä, jonka luo voi aina palata, oli takana millainen harharetki tahansa. Joskus tulee eksyttyä polulta, käännyttyä väärästä risteyksestä tai jäätyä väärällä pysäkillä. Isä ottaa silti avosylin vastaan jokaisen, joka kääntyy takaisin. Hänen sylinsä on auki meistä jokaiselle, vaikka olisimmekin olleet vuosia kadoksissa.

Parasta on se, että matka Jumalan luo ei ole edes pitkä – heti ensimmäisen askeleen jälkeen on jo perillä. 

Aino Lahti, kesätyöntekijä