Lämpimästi tervetuloa Salpausselän seurakuntaan!
SALPAUSSELÄN KIRKKO (Petsamonkatu 10) ei ole parhaillaan käytössä, vaan kaikki toiminta on siirretty väistötiloihin ma 24.3.2025 alkaen.
Jätä palautetta Läntisellä kappelilla toimitetuista messuista
TIEDOTE
Salpausselän kirkko sulkeutumassa, toimintaa hajautetaan muihin tiloihin
Lahtelaisen Salpausselän seurakunnan pääjumalanpalvelukset siirtyvät su 23.3.2025 Metsäkankaalla sijaitsevasta Salpausselän kirkosta Läntisen hautausmaan kappelille (Hämeenlinnantie 57). Samalla jumalanpalveluksen alkamisaikaa siirretään tunnilla eteenpäin eli alkavaksi sunnuntaisin kello 11.00. Tämä on yhden vuoden määräaikainen kokeilu. Seurakunta aikoo kuulla alkamisajan myöhentämisestä seurakuntalaisia. Kerättyään palautetta seurakuntaneuvosto päättää toistaiseksi voimassa olevasta messujen alkamisajasta huhtikuusta 2026 alkaen.
Muu viikkotoiminta siirretään Salpausselän kirkosta väistötiloihin maanantaista 24.3.2025 alkaen. Osa nykyisestä toiminnasta päättyy.
Väistötiloihin siirtymisen syynä on Salpausselän kirkon heikko sisäilma. Kiinteistöön tehtiin joulu- ja tammikuussa aiemmin tehtyjen korjausten laadunvarmistustutkimuksia. Ulkoseinärakenteissa on paikallisia mikrobivaurioita, ja merkkiainekokeiden perusteella rakenteista voi tiivistyksistä huolimatta aiheutua ilmavuotoja sisätiloihin. Altistumisolosuhdetta on arvioitu Työterveyslaitoksen ohjeen mukaan neliportaisella asteikolla epätodennäköinen/mahdollinen/todennäköinen/erittäin todennäköinen, ja päädytty todennäköiseen mahdollisuuteen.
Jalkarannan seurakuntakodilla järjestetään jatkossakin messu kahdesti kuukaudessa kello 15.00 lukuun ottamatta kesätaukoa 1.6.–31.8. Lisäksi seurakunta anoo Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulilta, että ehtoollista voitaisiin jakaa tarpeen vaatiessa myös Metsäkankaan seurakuntakodilla (Satulakatu 31, Salpausselän kirkon vieressä).
Kirkkoherra Sari Kuirinlahti pyytää seurakuntalaisia antamaan rohkeasti palautetta. Läntisellä kappelilla kahvitukset eivät valitettavasti onnistu, mutta Jalkarannan seurakuntakodilla järjestettävien messujen jälkeen on jatkossa aina kirkkokahvit, joiden äärellä voidaan vaihtaa ajatuksia. Metsäkankaan seurakuntakodilla voidaan käydä keskustelua vaikkapa tiistaisin klo 14.00-15.30 kaikille avoimessa Olkkarissa, joka toteutuu yhteistyössä Dilan Yhteisökärpäsen kanssa.
Metsäkankaan seurakuntakodin ikkunaan (Satulakatu 31, Salpausselän kirkon vieressä) on myös asennettu diginäyttö, josta voi käydä katsomassa, mitä kaikkea seurakunnassa tapahtuu.
Monet toiminnot siirtyivät Salpausselän kirkosta pois jo aikaisemmin. Jäljellä olevasta toiminnasta ohessa väistösuunnitelma:
Mikä Salpausselän kirkossa (Petsamonkatu 10) ollut toiminta toistaiseksi päättyy?
- Harjulan tuolijumppa (jumppa jatkuu vain, jos järjestyy uusi tila tätä varten)
- Diakoniatyön järjestämä Aamupuuro ja hävikkiruoan jako
Mikä Salpausselän kirkossa ollut toiminta jatkuu väistötiloissa ma 24.3.2025 alkaen?
Läntinen kappeli (Hämeenlinnantie 57)
- Messu viikoittain su klo 11.00 (Huom! Messut siirtyvät sinne jo su 23.3.2025 alkaen)
- Mahdollisuus varata hautaan siunaamisten lisäksi myös kasteita, avioliitoon vihkimisiä ja avioliiton siunaamisia
Jalkarannan seurakuntakoti (Sarvikatu 9)
- Kirkkokahvit, erilaiset toiminnan esittelyt sekä nimikkolähettien vierailut messujen jälkeen (messut kaksi kertaa kuukaudessa su klo 15.00 paitsi ajalla 1.6.-31.8.2025)
- Miesten Raamattupiiri ma klo 18.00 (parittomilla viikoilla)
Metsäkankaan seurakuntakoti (Satulakatu 31)
- Lankakerä ma klo 12.00 (parittomilla viikoilla)
- Missiopiiri ma klo 14.00 erikseen sovittuina päivinä 1 krt/kk
- Diakoniatyön järjestämät ilmaiset Aamukahvit to klo 10.00-11.30 (tämä uusi toiminta korvaa aiemmin Salpausselän kirkossa järjestetyn Aamupuuron)
- Konfirmaatiomessut erikseen ilmoitettuina ajankohtina
- SenioriFoorum Lahti ti 8.4., klo 13.00 alkaen kahvit, klo 14.00 ohjelma (ilmoitetaan myöhemmin, missä SenioriFoorumit ovat syksyllä)
Lisätiedot:
Jumalanpalveluselämä, konfirmaatiomessut ja kirkolliset toimitukset:
Sari Kuirinlahti, kirkkoherra, p. 044 7191 216, sari.kuirinlahti@evl.fi
Lähetys-, ystävyysseurakunta- ja aikuistyö:
Hilda Kemppainen, lähetys- ja aikuistyön sihteeri, p. 044 7191 242, hilda.kemppainen@evl.fi
Diakoniatyö:
Marika Leutola-Tarvonen, vs. johtava diakoniatyöntekijä, p. 044 7191 474,
marika.leutola-tarvonen@evl.fi
Kasvatustyö:
Antti Kettunen, kasvatuksen pappi, p. 044 7191 231, antti.j.kettunen@evl.fi
Lisätietoja myös mm. Salpausselän seurakunta Facebookissa ja Instagramissa, www.kirkonseutu.fi ja www.lahdenseurakunnat.fi -nettisivuilta.
JALKARANNAN SEURAKUNTAKOTI (Sarvikatu 9) MESSU SU KLO 15
su 13.4. klo 15 Perhekirkko
to 17.4. klo 18 Kiirastorstain messu
su 4.5. klo 15 messu
su 18.5. klo 15 messu
Ehtoollinen voidaan tarjota myös laitoksissa ja kodeissa.
Lisätietoja: kirkkoherra Sari Kuirinlahti, p. 044 7191 216, sari.kuirinlahti@evl.fi
Diakoniavastaanotto
Tarvitsetko henkistä, hengellistä tai taloudellista apua?
Ota rohkeasti meihin yhteyttä:
Vastaanotot maanantaisin ajanvarauksella klo 10 - 12 Diakoniakeskuksessa, Vapaudenkatu 6. Varaathan ajan edellisen viikon perjantaihin klo 12 mennessä. Soita työntekijöille tai toimistoon 044 719 1265.
Tiistaisin vastaanotto ilman ajanvarausta klo 9 - 11 Metsäkankaan seurakuntakodilla (Satulakatu 31, Lahti). Ajanvaraukseton tiistain vastaanotto jatkuu tammikuussa 7.1.2025.
Taloudellisissa asioissa otathan mukaasti tulo- ja menotiedot.
Diakoniatyöntekijät:
- Tia Määttä 044 7191 495
- Riikka Hyrkäs 044 7191 539
- Marika Leutola-Tarvonen 044 7191 474 (vs. johtava diakoniatyöntekijä)
- Sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi
Toimintaa ja yhteystietoja
Kirkonseutu -lehti, https://www.kirkonseutu.fi
https://www.lahdenseurakunnat.fi/
Instagram: @ssnofficial @salppurinriparit @lahdengospelkuoro @pregokuoro
Facebook: Salpausselän seurakunta, Salpausselän seurakuntalaiset, Lahden Gospelkuoro/ Lahti Gospel Choir
YouTube: Salpausselän seurakunta, Lahden seurakunnat
Vuonna 2025 olemme henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa päätyneet tiivistämään kaikki suunnitelmamme iskulauseeksi: Salpausselän seurakunta - Yhdessä ylä- ja alamäessä. Kun elämässä tulee vastaan yllättäviä haasteita, me tahdomme kohdata ne aina y h d e s s ä. Sillä niistä parhaiten selvitään!
Itse asiassa tämä upea Salpausselän luontokin ohjaa meitä toimimaan näin. Täällä voimme vuoroin kiivetä ylämäkeen ja vuoroin laskeutua alamäkeen – ja aina joku tulee vastaan näissä sykähdyttävän kauniissa maisemissa! Joskus nuo ylä- ja alamäet ovat pikemminkin henkisiä ja hengellisiä, mutta niissäkin sinulle voi löytyä rinnallakulkijoita seurakunnastamme. Salpausselän seurakunnassa jokainen on rakkauden ja huolenpidon arvoinen! Kristus tätä yhteyttä rakentaa – ja me Hänen käsinään ja jalkoinaan! Tervetuloa joukkoomme!
Tykkää ja seuraa toimintaamme Facebook-sivuillamme:
Salpausselän seurakunta
RSSLinkki avautuu uudessa välilehdessä-
Salpausselän kirkko sulkeutumassa, toimintaa hajautetaan muihin tiloihin
17.3.2025 15.46 -
Lahden Salpausselällä julistetaan tiistaina 12. joulukuuta laturauha
5.12.2023 08.37 -
Tiivistyskorjaukset tepsivät: messut palaavat Salpausselän kirkkoon 4.6. alkaen
31.3.2023 12.25 -
Salpausselän kirkon sisäilmassa havaittu mineraalivillakuituja
7.9.2022 12.52 -
Salpausselän seurakunnan henkilöstöuutisia
22.3.2022 15.10 -
Salpausselän kirkko toimii remontin keskellä
24.10.2017 13.47 -
Jalkarannan seurakuntakodin korjaustyö valmistui
21.9.2017 10.27 -
Salpausselän kirkkoon uusi kastepuu
18.4.2017 08.06 -
Sari Kuirinlahti siunattiin kirkkoherran virkaan
11.1.2017 12.03 -
Sari Kuirinlahti Salpausselän kirkkoherraksi
1.9.2016 18.59