Lahden aluekeskusrekisteriin kuuluu 24 seurakuntaa
Lahden aluekeskusrekisteri vastaa jäsenseurakuntiensa jäsenkirjanpidosta ja niiden tietojen luovutuksesta. Aluekeskusrekisteri hoitaa virkatodistuksiin, sukuselvityksiin, sukututkimuksiin, avioliiton esteiden tutkintaan ja kirkollisten toimitusten rekisteröintiin liittyviä asioita.
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Aluekeskusrekisterin laatima virkatodistus on asiakirja, jolla luovutetaan tietyn henkilön tietoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyden ajalta. Tiedot perustuvat kirkonkirjoissa oleviin tietoihin.
Näin voit tilata virkatodistuksen:
-
Kirkon asiointipalvelun kautta: Tilaa virkatodistus - evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
-
Sukuselvitysmuotoisen virkatodistuksen tai ns. elää-todistuksen voit tilata myös puhelimitse ma – pe klo 9–12 numerosta 0447194612.
-
Asioimalla Lahden seurakuntayhtymän asiakaspalvelussa ma-pe klo 9-15, Vapaudenkatu 6, Lahti. Myös osa jäsenseurakunnista välittää asiakaspalvelussaan virkatodistustilauksia aluekeskusrekisteriin.
Elää-todistukseen merkitään henkilön perustiedot. Huom! Perunkirjoituksen yhteydessä erillistä elää-todistusta ei tarvita, jos henkilön tiedot ilmenevät vainajasta tehtävillä todistuksilla.
Sukuselvitysmuotoinen virkatodistus on sisällöltään laajempi. Sen antaminen edellyttää hyväksyttyä käyttötarkoitusta, esim. perunkirjoitus. Virkatodistuksen tietosisältö on sidottu sen käyttötarkoitukseen.
Virkatodistukset ovat maksullisia, hinnasto.
Tietojen luovutukseen liittyvissä asioissa palvelee sähköpostiosoite lahti.keskusrekisteri@evl.fi.
Sukuselvityksen toimitusaika on n. 2-3 viikkoa, elää-todistuksen toimitusaika 1-3 arkipäivää. (Päivitetty 12.3.2025)
Sukututkimus
Aluekeskusrekisteri tekee sukututkimusta varten maksullisia todistuksia jäsenseurakuntiensa alueelta. Ohjeet sukututkimustilaukseen löytyvät tästä.
Rekisteröintipalvelut
Aluekeskusrekisteri huolehtii jäsenseurakuntien osalta kirkollisten toimisten rekisteröinnistä ja jäsenrekisterin ylläpidosta. Näitä tehtäviä ovat:
- avioliiton esteiden tutkinnat
- kirkkoon liittymiset ja kirkosta eroamiset
- kirkollisten toimitusten rekisteröinnit: kaste, rippikoulu, avioliittoon vihkiminen, avioliiton kirkollinen siunaaminen, hautaan siunaaminen
Rekisteröintipalvelujen yhteystiedot:
Sähköposti: lahti.rekisteroinnit@evl.fi
Puhelin 044 7191 444 ma-to klo 9–14
HUOM! Rekisteröintipalvelujen puhelinnumerosta ei voi tilata virkatodistusta.
Lomakkeet postitetaan osoitteeseen: Lahden aluekeskusrekisteri, PL 84, 15111 Lahti
Kirkollisten toimitusten lomakkeet lähetetään skannattuna aluekeskusrekisteriin ja alkeperäinen lomake arkistoitavaksi siihen seurakuntaan, jonka jäsenestä on kyse.
Postiosoite
Lahden seurakuntayhtymä, Lahden aluekeskusrekisteri
Kirkkokatu 5 / PL 84
15110 Lahti / 15111 Lahti
Lahden aluekeskusrekisteriin kuuluvat seurakunnat ja linkit verkkosivuille:
- Asikkalan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Haminan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Hauhon seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Heinolan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Hirvensalmen seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Hollolan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Hyvinkään seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Iitin seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Imatran seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Järvenpään seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Lahden seurakunnat (Keski-Lahden seurakunta, Launeen seurakunta, Joutjärven seurakunta, Salpausselän seurakunta, Nastolan seurakunta)
- Lammin seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Myrskylän seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Mäntsälän seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Mäntyharjun seurakunta Linkki avautuu uudessa välilehdessä
- Orimattilan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Oriveden seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Pornaisten seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Savonlinnan seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Tainionvirran seurakuntaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lahden aluekeskusrekisterin johtaja
Lahden aluekeskusrekisterin johtaja