Papit, diakonit ja lastenohjaajat palvelevat Päijät-Hämeen sairaaloissa

Oma tai läheisen vakava sairaus pysäyttää. Mitä nyt on edessä ja miten tämän kanssa eletään? Kuinka jaksan ja selviän, kun läheinen kuolee? Ajatusten jakaminen toisen kanssa voi auttaa jäsentämään tilannetta. Ei tarvitse jaksaa yksin. Seurakuntien työntekijät antavat keskustelutukea matalalla kynnyksellä.

Papit ja diakoniatyöntekijät toimivat Päijät-Hämeen sairaaloissa ja kahdessa hoivayksikössä potilaiden, läheisten ja henkilökunnan parissa. Keskustelut heidän kanssaan ovat luottamuksellisia. Kohtaamisten lähtökohtana on aina potilaan ja läheisen vakaumuksen kunnioittaminen.

Sairaalapapit ja sairaaladiakonit kohtaavat eri kirkkokuntiin kuuluvia ja kirkkoon kuulumattomia, eri kulttuureista tulevia maahanmuuttajia ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Kaikkia, jotka kaipaavat keskustelutukea sairauden ja elämänkriisien keskellä.

Tehtäviin kuuluvat keskustelut, kriisivaiheiden tuki, ehtoollisen vietot, rukoushetket ja kirkolliset toimitukset. Myös koulutustilaisuudet ja ohjaukselliset tehtävät ovat osa työnkuvaa.

Sairaalasielunhoidon päivystys

Sairaalasielunhoitajat (papit ja diakonit) tavoittaa pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin klo 8–16. Muina aikoina yksi työntekijä on tavoitettavissa kiireellisiä tilanteita varten. Hoitohenkilökunta ottaa tarvittaessa yhteyden päivystävään sielunhoitajaan.

Saat yhteyden työntekijöihin soittamalla, sähköpostilla tai hoitohenkilökunnan väityksellä.

Hiljainen huone sairaalassa

Hiljainen huone on sairaalan tila, joka on potilaiden, omaisten ja henkilökunnan käytössä uskontokunnasta riippumatta. Hiljaiseen huoneeseen voit vetäytyä hetkeksi kokoamaan ajatuksiasi ja hiljentymään.

HUOM! Päijät-Hämeen keskussairaalassa hiljainen huone on tällä hetkellä kiinni remontin vuoksi. Hiljainen huone avataan uusissa tiloissa remontin valmistuttua.

Jalmari Salpausselän kuntoutussairaalassa hiljainen huone sijaitsee pääaulan yhteydessä.

Lapsille toimintaa ja yhdessäoloa sairaalassa

Seurakunnan leikkitoiminta sairaalassa tukee hoitotyötä ja on tarkoitettu Päijät-Hämeen keskussairaalan lastentautien poliklinikan ja lastenosastojen asiakkaille ja heidän perheilleen.

Lastenohjaajien työ sairaalassa on läsnäoloa ja kohtaamista kaiken ikäisten ja kaikista kulttuureista sekä erilaisista elämäntilanteista tulevien lasten, nuorten ja perheiden kanssa. 

Varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva toiminta on lasten ja nuorten omista tarpeista lähtevää sisältäen pelejä, leikkiä, askartelua, kertomuksia sekä muuta yhdessäoloa. Kasvatustyön tärkeimpiä tavoitteita sairaalassa ovat lapsen ja nuoren arvokkuuden kokemuksen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. 

Lastenohjaajina toimivat Anu Moilanen ja Katri Massinen, jotka tavoitat numerosta 044 7191 492 pääsääntöisesti ma–pe klo 8–15.30.

Sairaalapappi ja hoitaja keskustelevat sairaalan käytävällä.
Papit, diakonit ja lastenohjaajat tekevät monialaista yhteistyötä sairaalan henkilökunnan kanssa.

Ota yhteyttä sairaalapappiin tai -diakoniin

Johtava sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
johanna.rantanen2@phhyky.fi

Toimin Jalmarissa ja palliatiivisessa kotisairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma–pe, klo 8–16.

vs. sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
PL 84
15111 Lahti

Toimin sairaalapappina Jalmarissa palliatiivisen hoidon osastolla (J12) sekä Lehtiojan palvelukeskuksessa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

 

diakoniatyöntekijä
Lahden seurakuntayhtymä
PL 84
15111 Lahti

Toimin Onnelanpolun tehostetun palveluasumisen sairaalasielunhoitajana. Olen asukkaita, heidän läheisiään ja henkilökuntaa varten. 

Lisäksi työtehtäviini kuuluu vanhustyön sekä diakonisen perhetyön kehittämistä yhteistyössä seurakuntien kanssa.
Työskentelen pääasiassa arkisin, ma–pe klo 8–16.

Sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
sirpa.kaukinen@evl.fi

Toimin Päijät-Hämeen keskussairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa. Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
elina.italeino@phhyky.fi

Olen potilaita, heidän läheisiään ja henkilökuntaa varten Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Työskentelen pääasiassa arkisin, ma–pe klo 8–16.

vs.sairaalapastori
Lahden seurakuntayhtymä
ville.hakulinen@phhyky.fi
PL 84
15111 Lahti

Työskentelen Päijät-Hämeen keskussairaalassa potilaiden, heidän läheistensä ja henkilökunnan parissa.
Työaikani on pääsääntöisesti arkisin ma-pe, klo 8-16.

Ota yhteys lastenohjaajaan sairaalassa

Lastenohjaaja
Salpausselän seurakunta
Päijä-Hämeen Keskussairaala, Keskussairaalankatu 7
15850 Lahti
Lastenohjaaja
Salpausselän seurakunta
PHKS, sairaalan leikkitoiminta, Keskussairaalankatu 7
15850 Lahti

ma - pe klo 8 - 16