Kristuksen kuninkuuden sunnuntai

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:31–46)

Jeesuksen pitkässä ja painavassa evankeliumissa esittämä vertaus on aika ankara ja varsin kohti käyvä. Siinä tuomiopäivä on oikea yllätysten päivä. Luterilaiseen korvaan tuntuu peräti yllättävältä, ettei siinä puhuta uskosta tai armosta mitään. Teoista sitäkin enemmän. Ratkaisevaksi näyttävät muodostuvan teot tai tekemättä jättämiset. Ja merkillepantavaa on, että tekijät tai tekemättä jättäjät eivät olleet toiminnastaan tietoisia. Näin ollen voisi ajatella, ettei ratkaisevaa olekaan ulkonaiset, eriteltävät ja laskettavat tekemiset, vaan se, mistä ne nousevat. Teot paljastavat Kuninkaalle ihmisten elämää hallitsevan ja ohjaavan perusmotiivin.

Yllätyksellistä on sekin, että tuomiolla ei esitetä mitään moniosaista kysymyspatteria. Ihmiset on punnittu tavallisen arjen elämän keskellä, siellä missä ja miten kohtaamme lähimmäisemme. Viimeinen tuomio tahtoo johdatella ajatukset jonnekin kauas, aikojen loppuun. Päivän evankeliumi kuitenkin tuo näkökulman hyvinkin lähelle, lähimmäiseen ja nykyhetkeen.  

Oikea yllätysten yllätys on se, että kohtaamme kärsivissä lähimmäisissämme itsensä Kristuksen. Tosin sinänsä se ei ole yllätys, että sitä on kyllä saarnattu jo iät ja ajat, mutta oman arkiajattelumme se aina välillä ehkä yllättää.  Ihmisen muodon ottanut Jumala on sitoutunut niin syvästi ihmiseen, että kätkeytyy kärsivään lähimmäiseemme.

Mitähän Kuningas sitten odottaa? Mikä on se elämää hallitseva ja ohjaava perusmotiivi? Tuoreen papin itsevarmuudella uskallan ehdottaa, että Kuningas odottaa rakkautta. Rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen.

On mielenkiintoista, että evankeliumissa tekijät tai tekemättä jättäjät eivät olleet toiminnastaan tietoisia. On hyvin inhimillistä rakastaa tai palvella mieluummin kuningasta kuin vähäisintä lähimmäistä. Ihmisen rakkaus suuntautuu mielellään kohti hyvää ja arvokasta. Tällainen rakkaus etsii hyvää itselleen ja on siten itsekästä. Ihminen voi siis mennä harhaan palvellessaan suurella innolla Jumalaa, mutta unohtaen lähimmäisen.

Evankeliumi kääntääkin asian päälaelleen. Kuningasta palvellaan juuri vähäisimmissä lähimmäisissä ja vieläpä autuaan tietämättöminä asiasta. Silloin ihminen myös antautuu Jumalan tutkivan katseen alle tietoisena omasta keskeneräisyydestään ja puutteistaan. Tällainen rakkaus ei ole lähtöisin meistä vaan Kristuksesta, joka vaikuttaa sen meissä. Myös sen luonne muistuttaa Jumalan rakkautta, joka suuntautuu kohti sellaista, joka on ihmisten silmissä väheksyttyä arvotonta. Se luopuu omastaan kohteensa hyväksi.

En oikein pidä irrallisten raamatunjakeiden viljelemisestä saarnoissa tai puheissa, mutta käytän nyt kuitenkin paria sellaista.  Ensimmäisessä ovat Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumista: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”  Se on melko vaativa käsky. Mutta seuraava pätkä on lohdullinen: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä”, näin kirjoittaa Johannes ensimmäisessä kirjeessään. Rakastaminen on iso juttu.

Tuomiosunnuntai ei ole sama kuin tuomiopäivä.  Kirkko elää armon aikaa ja kuuluttaa armoa ja toivoa. Kristus on tänään meidän keskellämme Vapahtajana ja Pelastajana. Hän vakuuttaa: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.”  Heti tuomiosunnuntain jälkeen uuden kirkkovuoden alun mukanaan tuoma toivo kutsuu meidät taas yhdessä laulamaan Hoosiannaa.