SILLOIN SE IHME TAPAHTUI

Minulle se tapahtui näin:                                                                              

Kukaan ei oikeastaan ihan syvimmältään ymmärtänyt, mitä tapahtui, ei kai pappikaan, jotain niin ihmettä se oli. Minulla oli valkoinen puku niin kuin kuului. Olin äidin sylissä. Isän silmälasinsangat piirtyivät valokuvauspaperille paksuina ja mustina, kun hän myöhemmin kehitti kastekuvia pimiöksi muutetussa keittiössä.

Naapurin pappiparka valvoi usein lauantaisin aamuyölle saarnaansa miettien. Sitä isä muisti säälitellen paljon myöhemmin toistella, itsekin joskus puheenteon kirousta maistaneena ja tietäen, että minä olin kutsumuksen painama. Pappilan kanslian öiset valot pellon takana sen kirkkoherrastamme kertoivat. Kastepuhetta hän ei liene valvoen miettinyt, aikoi sanoa vain vanhat sanat ja antaa ihmeen tapahtua.

Äiti oli muistanut valuttaa maljaan veden, muutama pisara jäi metsätalon keittiön punaiselle linoleumilattialle. Jalkojen pahasti tulehtuneet suonet ja rintatulehdus olivat tehneet heikoksi. Niistä huolimatta kaikki oli kohdallaan kotitalousopettajan ja metsäteknikon olohuoneessa, täydellinen kahvitarjoilukin odottamassa, mutta ihme ei johtunut niistä. Tätä ihmettä ei voinut millään valmistella eikä myöskään pilata.

Lapsi oli maitojauheentuoksuinen, sillä äidin rintamaito oli hänen suureksi surukseen ehtynyt. Kaikkea hänkään ei voinut tehokkuudellaan ja taitavuudellaan hallita. Pullomaitoa lapsi sai ja tasan neljän tunnin välein saikin ja pulskistui.

Mutta tämäkään ei nyt vaikuta ihmeeseen. Siihen tarvittiin vain vettä, mustakantisesta, punareunaisesta vihkiraamatusta luetut vanhat sanat, vettä, kastajan käsi ja uskoa. Uskon määrästä ei ollut tietoa. Sinapinsiemenen verrankin onneksi riitti. Ja silloin, silloin se ihme tapahtui!

Ei ulvonut viereisen kunnantalon katolla oleva vapaapalokunnan sireeni, ei soitettu olohuoneen ikkunasta näkyvän kirkon kelloja. Kuului vain pieni lorina, kun vesi valui päästäni sumulasihiottuun, laakeaan kastemaljaan. Ei kuulunut enkelten laulua (vaikka luulen niiden laulaneen ja kovaa taivaan holveissa!).

Huonoääninen pappi sai johtaa virteen vielä huonoäänisempiä läsnäolijoita. Taisi sentään kummitäti tehdä muutakin kuin liikutella huuliaan, mikä äidilläni oli tapana halutessaan huonosta laulutaidostaan huolimatta osallistua. Isä uskalsi vielä silloin olla tarvitsematta Jumalaa tai ainakin millään tavoin sitä ilmaista. Mutta ihme tapahtui, elämäni suurin. Tosin kesti monta monituista vuotta että aloin siitä jotain aavistella, vielä enemmän aikaa, että ymmärsin kasteestani edes vähän. Sekin alkoi tapahtua vasta sitten kun omat ansiot olivat painuneet miinukselle ja alkoi olla armon todellinen tarve.

Silloin 58 vuotta sitten, minut, työnkurttu, otettiin, ja ihan ilmaiseksi otettiinkin, Jumalan lapseksi ja Jeesuksen opetuslapseksi. Taivaan aarteet lahjoitettiin. Vielä annettiin kaiken vakuudeksi Pyhä Henki. Hän aloitti loppumattoman urakkansa minussa. Kirjoittipa pappi vielä kastetodistukseen, että pääsin yhdeksi osaksi seurakuntaa, jossa ei tarvitse kaikessa onnistua, vaan saa anteeksi ja voi opetella elämään ihmisiksi, kirkon porukassa.  

Millainen oli sinun kastehetkesi ?

 

Kappalainen
Nastolan seurakunta
Posti: PL 84, 15111 Lahti (Käyntiosoite Immiläntie 2, 15560 Nastola)
 

Lapsi- ja perhetyön pastori