Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhäkoulu on eri-ikäisten lasten oma jumalanpalvelus, lastenkirkko, joka on sisällöltään monipuolinen. Siellä lauletaan, leikitään, hiljennytään, kuullaan raamatunkertomuksia ja eläydytään niihin sekä ollaan yhdessä. Pyhäkoulu toteuttaa kirkon kasteopetustehtävää ja pyrkii tukemaan kodeissa tapahtuvaa kasvatustyötä. Pyhäkoulussa opetellaan elämäntaitoja, kiitollisuutta, toisen kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista sekä Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista.
Pyhäkoulu sopii 3–14-vuotiaille, mutta pienemmätkin voivat osallistua tutun aikuisen kanssa. Alle neljävuotiaat voivat tulla isomman sisaruksen tai aikuisen kanssa.
Mikäli haluaisit pyhäkoulunohjaajaksi, tämän sivun lopusta löydät yhteystiedot.
Kirjepyhäkoulu: kirje kotiin muutaman kerran kaudessa, missä puuhatehtäviä ja Raamatunkertomus sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista. Nimi, ikä ja osoitetiedot Päivin sähköpostiin [email protected]Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Etsimme pyhäkouluun ohjaajia!!
Pyhäkoulua voit pitää yksin tai toisen pyhäkoulunohjaajan kanssa seurakunnan tiloissa. Pyhäkoulua voi pitää myös omassa kodissa. Työstä maksetaan pieni korvaus ja lisäksi järjestetään erilaisia koulutuspäiviä.
Jos tahdot ryhtyä pyhäkoulunohjaajaksi ota yhteys pyhäkoulua koordinoivaan lastenohjaajaan:
Päivi Reinikka, p. 050 412 7056.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä