Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Uskonelämän tueksi järjestettävät tilaisuudet
RistinkirkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä on messu joka sunnuntai klo 10.
Mukkulan kirkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä on messu joka sunnuntai klo 10.
Ankkurin seurakuntakodissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä vietetään messua kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 14. Kesäkuukausina messut ovat tauolla.
Keskiviikkoisin klo 11.15 Ristinkirkossa on lyhyt ehtoollisjumalanpalvelus, viikkomessu. Yhdessäoloa voi jatkaa viikkomessun jälkeen kirkon alakerrassa, jossa on yhteisen keittiön lounas ja raamattuhetki. Lämpimän ruoan, salaatin, leivän, juoman ja kahvin sisältävä kuuden euron lounas tarjoillaan klo 11.50-13. Lounaan jälkeen voi jäädä halutessaan Raamattuhetkeen.
Raamattuhetki
Keskiviikkoisin Ristinkirkon alakerran auditoriossa on myös Raamattuhetki 12.30-14.
Tuomasmessut
Tuomasmessu on iltamessu, jossa rukous, ennakkoluuloton musiikki, arjessa kiinni oleva hengellisyys ja kirkon traditio kohtaavat toisensa. Messun nimi tulee Jeesuksen opetuslapselta Tuomakselta, joka muistetaan hänen kyselevästä tavastaan etsiä yhteyttä Jumalaan.
Tuomasmessua vietetään noin kerran kuussa (kesätaukoa lukuunottamatta) sunnuntaisin klo 18 RistinkirkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kuva: Seppo Jyrkkä
Messun toteuttamisessa on mukana Lahden seurakuntayhtymän ja seurakuntien työntekijöitä, iso joukko vapaaehtoisia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita. Avoin tuomaspiiri kokoontuu puolitoista viikkoa ennen jokaista messua miettimään mennyttä ja suunnittelamaan tulevaa.
Perhemessut
Perhemessut ovat kaikille avoimia jumalanpalveluksia, joiden toteutuksessa on ajateltu erityisesti lapsiperheitä.
Vauvakirkko
Vauvakirkkoa vietetään Mukkulan kirkossa. Perheen pienimpien oma kirkkohetki kestää puolisen tuntia ja sen jälkeen juodaan kirkkokahvit. Tervetuloa mukaan hiljentymään, leikkimään, laulamaan, sylittelemään ja siunattavaksi kaikki pikkulapsiperheet, kummit, isovanhemmat ja ystävät!
Lasten kirkkohetket
Syys- ja kevätkaudella viikottain vietetään lasten kirkkohetkeä avoimen päiväkerhon yhteydessä: Metsäpellon seurakuntakodin alakerrassa torstaisin ja Mukkulan kirkossa perjantaisin klo 9.30. Kirkkohetket kestävät parisenkymmentä minuuttia ja ne on suunniteltu erityisesti lapsille ja heidän vanhemmilleen, mutta niihin ovat tervetulleita kaikenikäiset!
Kohtaamispaikka
Kohtaamispaikkaillat ovat kaikenikäisten jumalanpalveluksia, joissa on omaa ohjelmaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Illat päättyvät yhteiseen iltateehen.
Uudet tuulet puhaltavat messuissa kun Keski-Lahden seurakunta kutsuu seurakuntalaisiaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ehtoollisjumalanpalveluksia yhdessä seurakuntien työntekijöiden kanssa!
Seurakuntalaista muodostuvat jumalanpalvelusryhmät osallistuvat useissa seurakunnissa pääjumalanpalveluksen suunnitteluun ja toteutukseen, ja kokemukset ovat olleet innostavia.
Keski-Lahden seurakunnassa aletaan koota jumalanpalvelusryhmiä, joten jos tunnet kutsua ja halua suunnitella ja myös toteuttaa pääjumalanpalvelusta Ristinkirkossa yhdessä seurakuntien työntekijöiden kanssa, niin ilmoittaudu Keski-Lahden seurakuntaan Katikeesia Hertsi, katikeesia.hertsi@evl.fi.
CREDO-yhteisö on Keski-Lahden seurakunnan sisällä toimiva yhteisö. Täällä voit vain istua ja uskoa, tai sitten osallistua! Voit luoda aitoja ja merkityksellisiä ihmissuhteita sellaisena kuin olet, ota rohkeasti yhteyttä tai tule käymään paikan päälle!
Keski-Lahden seurakunnan kaikille avoimen CREDO-yhteisön toimintaa:
CREDO-yhteisöillat Kirkkokatu 5:n salissa sunnuntaisin klo 18–n. 20. Hauskaa yhdessäoloa, syvää yhteyttä, laulua, rukousta, opetusta ja usein ehtoollinen, sekä pientä naposteltavaa!
Seuraavina sunnuntaina:
15.1.
29.1.
12.2.
26.2.
12.3.
26.3.
16.4.
30.4.
14.5.
Kaikki tervetuloa! Tiedustelut Kari Lehtovuori, 040 5878337, Ari Koivulahti, 050 3305454, Maarit Koivulahti, 050 4038616.
Credo-yhteisön avoin raamattupiiri kokoontuu parillisen viikon maanantaina klo 18:00 - 19:30. Marian kammarin kahvilassa, Vapaudenkatu 6.
Maaanantaisin 9.1. / 23.1. / Ma 6.2. (poikkeus: Veteraanisali, Kirkkokatu 5, 2. krs) / 20.2. / 6.3. / 20.3. / 3.4. / 17.4. / 8.5.
Raamattupiirissä tutustumme nyt Kuningasten kirjaan. Tervetuloa ihmettelemään Vanhaa Testamenttia. Kaffit keitetään joka kerta. Raamista vetää Ari Koivulahti, ja Maarit Koivulahti, ja Kari Lehtovuori.
CREDO-raamattuluennot keväällä 2023 torstaisin klo 18.00, Ristinkirkon auditoriossa tai Seurakuntatalolla, Kirkkokatu 5, 2. krs. Veteraanisalissa.
12.1. Auditorio Timo Koivisto, Toivon näkökulmia
19.1. Auditorio Hannu Lahtinen, Vainotun seurakunnan ilta
26.1. Auditorio Pauli Ojala, Vedenpaisumusta edeltäny korkeateknologia varoituksena
2.2. Veteraanisali Pertti Nieminen, ”Nostakaa rohkeasti päänne”
9.2. Auditorio Raimo Luukkanen, Ottaako Kirkko oppinsa ajanvirausten aatteista?
16.2. Auditorio Petri ja Maria Saarlo, Virtaa parisuhteen hyvinvointiin
23.2. Auditorio Ohto Oksanen, Luulimmeko rakastavamme syntisiä?
2.3. Auditorio Kari Lehtovuori, Mukaudunko vai muutunko?
9.3. Veteraanisali Pauli Ojala, Googin eli "katon" liittouma ja 70 alkuheimoa Qumranin temppelipappien teksteissä
16.3. Auditorio Marjo Rissanen, Mikä paljastaa arvomme?
23.3. Auditorio Risto Soramies, Viimeinen tuomio kristinuskossa ja islamissa
30.3. Veteraanisali Timo Koivisto, Luotu yhteyteen
13.4. Veteranisali Pertti Nieminen Kirkko, pyhä yksi yhteinen
20.4. Auditorio Jukka Knuuttila, Nykypäivän eettisiä ongelmia-vai onko mitään uutta auringon alla
27.4. Auditorio Jorma Mäkelä, Kaiken voi ostaa
Raamattuluennoista vastaa Pertti Nieminen, 0400 350124.
-----------------
Kysy rohkeasti lisää - CREDO voi olla yhteisö, jollaista olet kaivannut!
Kari Lehtovuori, 040 5878 337, kari.lehtovuori@hotmail.com
Pertti Nieminen, 0400 350124, mr.pertti@gmail.com
Maarit Koivulahti, 050 4038616, maarit@koivulahti.fi
Ari Koivulahti, 050 330 5454, ari@koivulahti.fi
Pauli Pietiläinen, 044 7191 205, pauli.pietilainen@evl.fi (CREDO-yhteisön pastori)
Sanan ja rukouksen illat koostuvat laulusta, puheenvuoroista ja esirukouspalvelusta. Iltoja on noin kerran kuussa perjantaisin klo 18-21. Iltoja järjestävät Miehet Ankkurissa.
Alfa-kurssi on mahdollisuus tutkia elämän tarkoitusta rennossa ilmapiirissä. Kurssikertoja on kymmenen, ja kurssiin kuuluu myös viikonloppu. Keski-Lahden seurakunta järjestää Alfa-kursseja yhteistyössä Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen kanssa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Jukka ImmelilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Etsivien klubi kokoontuu sunnuntaisin klo 15.00 Kirkkokatu 5, kokoushuone Lilja. Etsivien klubissa keskustellaan uskosta ja Raamatusta avoimesti toisten näkemyksiä kunnioittaen. Jos koet olevasi uskonnollinen etsijä, tervetuloa joukkoon!
Etsivien klubilla on kaksi sääntöä. Ensinnäkin: mitkään kysymykset eivät ole vääriä. Keskustelu on avointa kaikille mielipiteille ja hulluillekin ajatuksille. Toiseksi: keskustelua käydään kunnioittavassa hengessä. Vaikket itse olisikaan toisen kanssa samaa mieltä, kuuntele häntä ja voit oppia jotain uutta.
Keskusteluryhmä valitsee itse keskustelun aiheet. Olemme käyneet läpi evankeliumeita ja erilaisia kristillisiä tulkintoja. Aiheeksi käy mikä tahansa kysymys, joka jollain tavalla liittyy uskontoon tai kristillisyyteen.
Lisätietoja: Hannu Lehdeskoski
Raamatun äärellä -illoissa tutustutaan Raamatun syntyhistoriaan ja sen moninaiseen teologiseen antiin. Luennot pidetään Kirkkatu 5, 2 kerr. keskustelutila Oliivissa klo 18.00.
Kerran kuussa pidettävien iltojen aikana tutustutaan Raamatun syntyhistoriaan ja Raamatun kirjojen taustoihin. Iltojen aikana pohditaan myös sitä suurta tulkintojen kirjoa, miten Raamatun tekstejä tavataan lukea.
4.9.2023 Raamattu -Kirja vai kirjasto?
9.10.2023 Raamatun tulkinnasta – Millä silmälaseilla lukea Raamattua?
6.11.2023 Raamattu ja muuttuva maailma -Kysymyksiä, joihin Raamatussa ei ole vastauksia.
4.12.2023 Rivien väleistä löytyvää historiaa
Lisätietoja: Hannu Lehdeskoski
Keski-Lahden seurakunnassa kokoontuu useita erilaisia pienryhmiä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä