Uutislistaukseen

Kustannustuki on käytetty siihen, johon se on haettukin

Valtiokonttorin Lahden seurakuntayhtymälle vuosina 2020 ja 2021 maksamat kustannustuet ovat nousseet esille Helsingin Sanomien 16.6.2022 julkaisemassa jutussa.

Kustannustukea on haettu tilanteessa, jossa koronapandemia on sulkenut kokonaan leirikeskustoiminnan, kahvilan ja monitoimikeskuksen, mutta toiminnan kiinteät kulut ovat kuitenkin jääneet juoksemaan.

Lahden seurakuntayhtymä on hakenut ja saanut Valtiokonttorilta tukea kahdesti: 500 000 euroa vuonna 2020 ja 27 258 euroa vuonna 2021. Saadut tuet on siirretty kustannuspaikoille kattamaan kiinteitä kustannuksia sekä pakotetusta sulkemisesta ja kiinni pitämisestä johtuvia toimintatuottojen menetyksiä. Rahat ovat menneet siihen käyttöön, johon ne on haettukin.

Lahden seurakuntayhtymä on toiminut taloudenpidossa ennakoivassa ja vilpittömässä tarkoituksessa. Olemme myös kertoneet tuesta jo vuoden 2020 tilinpäätöksessä sekä sitä koskevissa tiedotteissa. Koska kustannustuki on noussut esille mediassa kriittisessä valossa, käymme asian ja siihen liittyvät näkökohdat huolellisesti läpi sisäisesti ja yhdessä päättäjiemme kanssa.
 

Lisätiedot:

Pasi Mäkelä, hallintojohtaja, 044 719 1201, pasi.makela@evl.fi (17.6.)

Kari Eskelinen, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, 044 719 1213, kari.eskelinen@evl.fi (18.6.-)

Fri Jun 17 09:43:00 EEST 2022