Uutislistaukseen

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu onnistui Lahdessa hyvin - ehdokkaiden määrä kasvoi Nastolassa tuntuvasti

Äänestyskoppeja Lahden seurakuntien asiakaspalvelussa.

Seurakuntavaaleissa voi äänestää ennakkoon muun muassa Vapaudenkatu 6:n asiakaspalvelupisteessä. Kuva neljän vuoden takaa. Kuva: Markku Lehtinen

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu sujui Lahden seurakunnissa hyvin. Ehdolle ilmoitettiin kaikkiaan 166 seurakuntalaista viiden paikallisseurakunnan alueella. Ehdokkaiden määrä vastaa lähes identtisesti vuoden 2018 seurakuntavaalien ehdokasasettelua, jolloin mukana oli 167 ehdokasta.

Varsinkin Nastolan seurakunnassa on runsaat ehdokaslistat: seurakuntaneuvostoon hakee nyt 29 ehdokasta, kun heitä oli viime vaaleissa 22. Hakijoita on siis kolmanneksen verran aiempaa enemmän. Myös Joutjärven ja Salpausselän seurakunnissa ehdokkaita on hienokseltaan enemmän kuin edellisissä vaaleissa.

Suurin osa ehdokkaista pyrkii sekä oman seurakuntansa neuvostoon että Lahden seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon. Seurakuntaneuvostoissa on 14-16 luottamushenkilöpaikkaa. Yhteisessä kirkkovaltuustossa on 51 paikkaa, ja se on Lahden seurakuntien ylin päättävä elin. Valtuusto valitsee uuden valtuustokauden alussa keskuudestaan yhteisen kirkkoneuvoston, joka kokoontuu valtuustoa useammin ja jolle valtuusto on delegoinut suuren osan päätösvallastaan.

Seurakuntavaaleissa asetutaan ehdolle valitsijayhdistyksien kautta. Lahdessa ehdokkaita on asettanut kuusi valitsijayhdistystä: Kirkko keskellämme, Kokoomuslaiset ja sitoutumattomat, Kristillis-yhteiskunnallinen sos. dem. vaaliliitto, Tavalliset seurakuntalaiset, Tulkaa kaikki ja Yhdistynyt seurakuntaväki. Yhdistyksien taustalla on muun muassa poliittisia puolueita, herätysliikkeitä ja tasa-arvoliikkeitä.

Seurakuntavaalit käydään marraskuussa. Ennakkoäänestys järjestetään 8.-12. marraskuuta, ja varsinainen vaalipäivä on 20. marraskuuta. Uusien seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuuston nelivuotiskausi alkaa tammikuussa 2023.

Seurakuntavaalien valtakunnallinen tunnus on #uskottutoivotturakastettu, ja käytössä on myös aihetunniste #seurakuntavaalit. 

Lisätiedot: Markus Luukkonen, viestintäpäällikkö, 044 719 1250, markus.luukkonen@evl.fi

2022-09-19 08:58:16.0