Uutislistaukseen

Kirkollisvero laskee Lahdessa historiallisesti 1,45 prosenttiin

Kuvassa on Siikaniemen kurssikeskuksen päärakennus.

Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjauksesta kohdistuu vuodelle 2022 aiemmin arvioitua suurempi summa. Kuva: Markku Lehtinen

Lahden seurakuntayhtymä päätti keskiviikkona historiallisesti kirkollisveroprosenttinsa laskemisesta. Lahden yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi esityksen, jossa kirkollisveroa lasketaan vuoden 2023 alussa 1,45 prosenttiin nykyisestä 1,50 prosentista.

Vuoden 2023 alusta voimaan tuleva verotulouudistus siirtää kuntien verotuloja valtiolle hyvinvointialueiden rahoittamiseksi. Jollei veroprosentteja alenneta, kirkollisveron tuoton arvioidaan kasvavan valtakunnallisesti noin 54 miljoonaa euroa. Tämä johtuu siitä, että uudistuksessa valtion tuloveron määrä kasvaa merkittävästi ja ensisijaisesti valtion tuloverosta tehtävät vähennykset kohdistuvat nykyistä enemmän valtion tuloveroon ja nykyistä vähemmän kunnallis- ja kirkollisveroon. Kirkko siis saisi uudistuksen yhteydessä perusteetonta hyötyä, ja vastaavasti seurakuntaan kuuluvat verovelvolliset maksaisivat kirkollisveroa nykyistä enemmän. 

Kirkkohallitus on kehottanut seurakuntatalouksia päättämään veroprosentistaan niin, että verotulouudistus olisi neutraali myös kirkkoon kuuluville. Lahden seurakuntayhtymässä alentamispaine on valtiovarainministeriön mukaan 0,05 prosenttiyksikköä.

Muutos on historiallinen, sillä Lahden seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti on pysynyt ennallaan 1,50 prosentissa yhtäjaksoisesti 1980-luvulta lähtien. Kirkollisvero on ollut Päijät-Hämeen alhaisin yhdessä Heinolan seurakunnan kanssa.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi myös talousarviomuutoksia vuodelle 2022. Käyttötalousosan lisämäärärahan tarve on yhteensä 4 400 euroa. Investointien lisämäärärahatarve on 820 000 euroa. Tarve johtuu pääasiassa Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjauksesta, sillä korjauksen kustannuksista kohdistuu vuodelle 2022 aiemmin arvioitua suurempi summa. Myös hautaustoimi tarvitsee 90 000 euroa arvioitua enemmän.

Yhteinen kirkkovaltuusto käsitteli keskiviikkona myös vuodesta 2016 vireillä ollutta kiistaa, joka koskee Leirikallio-nimistä kiinteistöä Hollolan Siikaniemessä. Keväällä 2017 viereisellä tilalla suoritettiin maanrakennustöitä sekä puiden kaatoa tiepohjan tekemiseksi. Keväällä 2018 huomattiin, että maansiirto-, louhinta- ja pengerrystöitä oli tehty ja puita kaadettu myös Lahden seurakuntayhtymän omistamilla mailla. Näihin toimiin ei ollut lupaa, eikä seurakuntayhtymää kuultu niihin liittyen. Lahden seurakuntayhtymä teki poliisille tutkintapyynnön, mutta asiasta on tehty kaksi syyttämättäjättämispäätöstä.

Kirkkovaltuustossa oli esillä ostotarjous ja kauppakirjaluonnos, jossa Lahden seurakuntayhtymä myisi 855 neliömetrin suuruisen määräalan 7,01 €/m2 kauppahinnalla. Vilkkaan keskustelun aikana kirkkovaltuutettu Tapani Ripatti esitti ostotarjouksen hylkäämistä, mitä kannatettiin. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi ostotarjouksen äänestyksen jälkeen äänin 32-11, 1 tyhjä. Myyntiin tarvittiin kahden kolmasosan enemmistö. Päätöksestä jätettiin 3 eriävää mielipidettä. Päätös on vielä alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Lisätiedot: Pasi Mäkelä, hallintojohtaja, pasi.makela@evl.fi, 044 719 1201
 

2022-09-28 21:01:00.0