Uutislistaukseen

Paleface saapuu Lahteen mielenterveysteemaisen Pimeästä valoon -tapahtuman tähtivieraaksi

MicrosoftTeams-image (2).png

Vuotuinen Pimeästä valoon -tapahtuma ottaa tänä vuonna kutkuttavan hypyn kohti uutta, kun lahtelaismuusikko Miikka Kallion tuottaman tapahtuman tähtivieraaksi saapuu suomalainen rap-artisti Paleface. Loppuvuoden odotetuin konsertti järjestetään maanantaina 21.11. klo 19 Lahden Ristinkirkossa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 

Konsertti taltioidaan ja julkaistaan myöhemmin valtakunnallisen mielenterveysviikon aikana Lahden seurakuntien YouTube-kanavalla. Tallenne sisältää musiikin lisäksi keskusteluosuuksia, joissa äänessä on Palefacen lisäksi muun muassa pappi Kari Kanala.

”Olen aina ollut kiinnostuneempi tekemään pienestä suurta kuin suuresta pientä. Pimeästä valoon -tapahtuma järjestetään nyt kuudennen kerran. On hämmästyttävää, kuinka yksi konsertti voi saavuttaa joka vuosi niin suuren herkkyyden. Odotan mielenkiinnolla tämän vuoden konserttia, etenkin kun kahden YouTube-esityksen jälkeen päästään taas esiintymään live-yleisölle. Palefacen mestarillinen sanataituruus yhdistettynä valtavaan musiikilliseen tietoon ja lahjakkuuteen antaa mielenkiintoisen lähtökohdan konsertille", Miikka Kallio ennakoi.

Paleface alias Karri Miettinen on eräs maamme arvostetuimmista ja kansainvälisimmistä rap-artisteista. Paleface on julkaissut yhdeksän sooloalbumia ja vieraillut kymmenillä levyillä. Vuonna 2020 Paleface palkittiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla teoksellaan Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja. Hänet on palkittu myös Emma-gaalassa Vuoden miessolistina, ja lisäksi Helsinki–Shangri-La -albumi noteerattiin vuonna 2010 Etno-Emmalla. Paleface on tunnettu ihmisoikeuksia ja solidaarisuutta puolustavasta toiminnastaan ja kannanotoistaan.

Miikka Kallio tunnetaan monipuolisesta muusikkoudestaan sekä rajoja ylittävistä konserteistaan. Pianisti-urkuri-säveltäjä on toteuttanut viime vuosina useita laajaa suitsutusta saaneita konserttikokonaisuuksia Ristinkirkon yöstä Lahen Suvivirteen sekä joulu- ja pääsiäisajan konsertteihin. Konsertteja on toteutettu elävän yleisön edessä, verkkolähetyksinä sekä liveä ja striimiä yhdistävinä hybrideinä. Kallio on vaikuttanut vakiintuneesti myös Pimeästä valoon -konserttien tuottajana. 

Pimeästä valoon -tapahtuman järjestävät päijäthämäläiset mielenterveysjärjestöt yhdessä Surunauha ry:n ja Lahden seurakuntien kanssa. Järjestöistä mukana ovat FinFami ry, Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry, EHYT ry, Miete ry ja Lahden seudun Kriisikeskus. Tapahtuman kumppanina on Lahden kumppanuuspöydät.

Mielenterveysviikkoa vietetään tänä vuonna 20.−27.11.2022. Teemaviikko käynnistyy perinteisesti viikon 46 sunnuntaina kynttilätapahtumilla. Mielenterveysviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, seminaareja ja tempauksia ympäri maata. 

Lisätiedot: Miikka Kallio, Pimeästä valoon -tapahtuman tuottaja, 040 704 9921, miikka.kallio@evl.fi
 

Wed Oct 26 08:56:00 EEST 2022