Uutislistaukseen

Helatorstai on pyhä arjessa

Seurakunnissa järjestetään tapahtumia keväisen juhlan hengessä ja istutetaan omenapuita.
tori_markkinat_XL.jpg

Helatorstai on pyhä keskellä viikkoa. Joskus arkea ja pyhää pidetään toistensa vastakohtina. Sunnuntai on pyhä ja muut päivät arkea. Helatorstai muistuttaa siitä, että pyhä elää keskellä arkea. Tänä vuonna helatorstaita vietetään 25.5. reformaation 500-vuotisjuhlan ja Suomen satavuotisen itsenäisyyden merkeissä.

Reformaation merkkivuosi näkyy seurakunnassa erilaisina tempauksina erityisesti helatorstaina. Seurakunnissa ympäri Suomea istutetaan helatorstaina myös omenapuita kirkon pihapiiriin.

”Vaikka tietäisin, että huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun”. Lausetta siteerataan usein Lutherin suuhun laitettuna.

Vaikka Lutherin suuhun laitetut sanat puiden istuttamisesta eivät olisikaan alun perin häneltä peräisin, sopii puiden istuttaminen reformaation merkkivuoteen erinomaisesti. Jokaisessa puuntaimessa kasvaa uuden alku, joka antaa toivoa huomisesta yhteisessä maailmassa.

- Lutherin omenapuu kuvastaa kristityn toiveikasta asennetta elämään. Näitä toivon omenapuita alkaa kasvaa seurakunnissa ympäri Suomea. Seurakunnat lahjoittavat rahaa Suomen Lähetysseuralle Toivon puu –kampanjaan.  Näillä rahoilla istutetaan puita Tansaniaan, sinnekin merkiksi paremman elämän toivosta, sanoo Launeen seurakunnan kappalainen Riitta Särkiö.

Lahdessa istutetaan omenapuita jokaiselle kirkolle

Lahden seurakunnissa vietetään helatorstaina keväistä juhlamessua, jonka jälkeen istutetaan jokaisessa seurakunnassa omenapuita kirkkopihoille muistuttamaan reformaation juhlavuodesta.

Messut alkavat kello 10 kirkoissa (Mukkulassa ei messua), paitsi Keski-Lahden seurakunnan jumalanpalvelus on Lahden kauppatorilla. Messuissa kunnioitetaan myös edesmenneen presidentti Mauno Koiviston muistoa.

Launeen kirkossa messussa kiitetään seurakunnan vapaaehtoisia ja siunataan tulevan kesän isoset. Pihalla on messun jälkeen piknik nyyttikestiperiaatteella. Seurakunta tarjoaa kahvit, teet ja mehut sekä kuuman grillin. Jos sää on suopea, ulkona on pöytiä, jonne kukin voi tuoda yhteiseen pöytään omat nyyttikestitarjottavansa. Ulkomailla nyyttikestit ovat tuttu tapa sunnuntaisin seurakunnassa.  Helatorstaina nähdään, miten meillä nyyttikestit onnistuvat.

Salpausselkä kirkossa messun jälkeen istutetaan omenapuun lisäksi myös kukkia, joita alueen lapsiperheet voivat yhdessä hoitaa läpi kesän. Kello14 istutetaan omenapuu myös Harjunalustan seurakuntakodin nurmelle. Lopuksi Harjunalustassa on pientä tarjoilua pienille ja suurille puutarhureille.

Nastolassa messussa laulaa oman kylän poika Villähteeltä eli Aku Samuli, vuoden 2015 tangokuningas. Aki lauloi pikkupoikana Nastolan seurakunnan lapsikuorossa. Omenapuun istutuksen jälkeen juodaan tapulikahvit ulkona. Juhlapäivä jatkuu kello 16 kirkossa Credon konsertilla.

Keski-Lahden seurakunta toivottaa tervetulleeksi kevät juhlaan torille, jossa kello 10 alkaa jumalanpalvelus, jossa on mukana lapsikuoro. Messun jälkeen istutetaan kolme omenapuuta Ristinkirkon mäelle.  
Päivä jatkuu torilla, jossa kello 11-13 on keittolounas ja kahvit. Kello 11.30 Raili Varpola laulattaa lapsia. 

Kello 12 musacornerissa esiintyvät Dimitri Keiski, Miikka Kallio ja nuoret. Kello 12 on Ristinkirkon kuoron kevätlaulajaiset. Alatorilla paistetaan vohveleita ja on kasvomaalausta kello 11-13.

Joutjärven kirkossa messussa siunataan kesän isoset tehtävään, kuten useana aiempanakin vuonna. Nuoret näkyvät messun eri tehtävissä muutenkin. Messun jälkeen istutetaan kirkon pihaan reformaation juhlavuoden kunniaksi omenapuun. Kello 13 on mahdollisuus seurata Mauno Koiviston hautajaisia Marian Kammarissa, Vapaudenkatu 6.

Helatorstaina on Keski-Lahden seurakunnan messu ja muuta ohjelmaa Lahden kauppatorilla kello 10-13.

Fri May 19 10:07:00 EEST 2017