Nastolassa kastettiin vuonna 2018 lähes kaikki syntyneet

26.4.2019 08.25

19 lahtelaista kastetaan matalan kynnyksen juhlassa Lahden Ristinkirkossa.

Lahden Nastolassa kastettiin vuonna 2018 lähes kaikki syntyneet, ilmenee Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisterin tilastoista. Syntyneitä kirjattiin Nastolan seurakunnan alueella viime vuonna 119, ja vauvojen kasteita toimitettiin 113 kertaa. Kastettujen osuus on peräti 95 prosenttia. Suhdeluku on Lahden seurakuntayhtymässä viime vuosien ylivoimaisesti korkein.

”Jostain syystä nastolalaiset perheet ovat päättäneet viedä lapsensa kasteelle. Jää hieman salaisuudeksi, mitkä kaikki tekijät ovat kehityksen taustalla. Toisaalta lapsi- ja perhetyössä on puhuttu ja opetettu systemaattisesti kasteen merkityksestä. Ehkä se on osaltaan vaikuttanut perheiden päätöksiin. Kasteasiaan näyttää nyt olevan myönteinen imu”, arvioi Nastolan seurakunnan kirkkoherra Kari Eskelinen.

Myös Keski-Lahdessa tapahtui hyvää kehitystä, kun kastettujen osuus kasvoi 66 prosenttiin. Kirkkoon kuuluvien osuus on Lahden seurakuntayhtymän alueella vähäisintä Lahden keskustassa. Lahden viiden seurakunnan alueella, Joutjärvellä, Keski-Lahdessa, Launeella, Salpausselällä ja Nastolassa, oli syntyneitä kaikkiaan 1 001. Vauvojen kasteita toimitettiin 679 kappaletta.

Lahden Ristinkirkossa järjestetään 28. huhtikuuta kello 15 yhteinen kastetapahtuma. Matalan kynnyksen tapahtumaan on kutsuttu kastettavaksi 0–15-vuotiaita lapsia ja nuoria. Juhlassa kastetaan kaikkiaan 19 lahtelaista. Järjestelyistä vastaa Lahden seurakuntayhtymä.

”Kaste on lahja, joka kantaa ihmistä koko elämän ajan. Kastettavasta tulee Jumalan lapsi ja seurakunnan jäsen. Hän pääsee osalliseksi seurakunnan elämästä ja toiminnasta. Samalla hänet kastetaan koko maailmanlaajuisen kirkon jäseneksi ja Kristuksen yhteyteen”, pastori Päivi Airas kertoo.

Yhteinen kastetapahtuma on vaivaton tilaisuus esimerkiksi niiden rippikouluun tulevien nuorten osalta, joita ei ole lapsena kastettu. Kaste luo osaltaan mahdollisuuden konfirmaatioon, ehtoolliseen, kummin tehtävään ja kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Kastetilaisuus koostuu yhteisistä virsistä, rukouksista, puheesta sekä jokaiselle kastettavalle henkilökohtaisesti tehtävistä osista, kuten ristinmerkistä, kastamisesta ja siunaamisesta. Tilaisuuden päätteeksi tarjoillaan täytekakkukahvit.

Yhteinen kastetapahtuma järjestetään nyt viidennen kerran.

« Uutislistaukseen