Uutislistaukseen

Kokoava toiminta tauolla vuodenvaihteen yli – henkisen, hengellisen ja taloudellisen tuen antaminen jatkuu

Lahden seurakuntien aikuisille tarkoitetun kokoavan toiminnan katkoa on päätetty jatkaa koronavirusepidemian ja sen alueellisen leviämisvaiheen vuoksi.

Messut ja jumalanpalvelukset toteutetaan 4.1.2021 asti ilman läsnä olevaa seurakuntaa. Seurakuntien järjestämät yleisötapahtumat kuten juhlat, konsertit ja Kauneimmat Joululaulut ovat tauolla. Myös kaikki aikuisten viikkotoiminta, kuten raamattu- ja lähetyspiirit, rukousillat, lauluryhmät, kuorot, bändit, retket ja leirit on keskeytetty. Marian Kammari ja missiokaupat on suljettu sekä kaikki vapaaehtoistoiminta tauolla. Asiakaspalvelu palvelee 4.1.2021 saakka vain sähköisesti. 

Kokoavan toiminnan tauko tarkoittaa myös sitä, että jouluaaton perinteisiä hautausmaakuljetuksia ei valitettavasti tänä vuonna järjestetä. Lahden seurakuntien tarjoamat bussikuljetukset ovat olleet suosittuja, mutta nykyisessä epidemiatilanteessa niiden turvallisuutta ei voida taata.

Lasten ja nuorten toiminta voi jatkua toistaiseksi huolellisin varotoimin. Lahden seurakuntien tiloissa on yhä mahdollisuus järjestää kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia sekä näihin liittyviä juhla- ja muistotilaisuuksia. Terveysviranomaisten suosittama yksityisten tilaisuuksien maksimihenkilömäärä on 10. 

Kokoavan toiminnan katkosta huolimatta seurakunnissa jatketaan henkisen, hengellisen ja taloudellisen avun antamista.

Tuen kanavia:

•    Diakoniatyöntekijöiden vastaanotot. Keskusteluapua, taloudellisen tilanteen kartoitusta ja avustusta vaikean tilanteen yli. Tilaa aika Diakoniatyön asiakaspalvelusta, p. 044 719 1265 ma–pe klo 9–15 tai lahti.diakoniakeskus@evl.fi.
•    Nastolalaiset voivat soittaa myös suoraan Nastolan diakoniatyöhön, p. 044 719 1426.

Keskusteluapua:

•    Seurakuntien päivystävä pappi, p. 044 719 1475 ma–pe klo 13–15. Pappien yhteystiedot: www.lahdenseurakunnat.fi/yhteystiedot.
•    Palveleva puhelin joka päivä klo 18–24 numerossa 0400 221 180. Lisätietoa www.kirkonkeskusteluapua.fi.
•    Sairaalapapit päivystävät sairaaloissa joka päivä. Päivystävään sairaalapappiin otetaan yhteys sairaalaosaston henkilökunnan välityksellä.
•    Perheneuvontaan voi ottaa joulukuussa yhteyttä soittamalla ajanvarausnumeroon puh. 044 719 1535. Puhelinpäivystys on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 8-11. Työskentelytapa sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Viikolla 52 perheneuvonta on suljettu.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Lahden seurakunnat tarjoaa aiempaa enemmän verkkolähetyksiä. Niitä voi seurata YouTubessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja paikallisseurakuntien omilla sometileillä.

Verkkolähetykset Lahden seurakuntien YouTube-kanavalla:

•    to 10.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Ahtialassa
•    su 13.12. klo 10 Messu Launeella 
•    su 13.12. klo 14 Kauneimmat Joululaulut Nastolassa (tallenne)
•    su 13.12. klo 17 Kipinämessu Christmas Worship
•    to 17.12. klo 17.30 Laturauhan julistus Salpausselällä
•    su 20.12. klo 10 Messu Salpausselällä
•    su 20.12. klo 15 Lasten Kauneimmat Joululaulut (tallenne)
•    su 20.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Salpausselällä
•    ke 23.12. klo 20 Kauneimmat Joululaulut Miikka Kallio & Co.
•    to 24.12. klo 14 Aattohartaus Ristinkirkossa
•    pe 25.12. klo 10 Jouluaamun messu Ristinkirkossa
•    la 26.12. klo 10 Tapaninpäivän messu Ristinkirkossa

Lisätiedot: Kari Eskelinen, valmiuspäällikkö, 044 719 1213, kari.eskelinen@evl.fi

2020-12-09 09:52:00.0