Uutislistaukseen

Kokoava toiminta tauolla 25.tammikuuta asti – henkisen, hengellisen ja taloudellisen tuen antaminen jatkuu

Lahden seurakuntien aikuisille tarkoitetun kokoavan toiminnan katkoa on päätetty jatkaa koronavirusepidemian ja sen alueellisen leviämisvaiheen vuoksi.

Messut ja jumalanpalvelukset toteutetaan 25.1.2021 asti ilman läsnä olevaa seurakuntaa ja niiden verkkolähetyksiä jatketaan. Seurakuntien järjestämät yleisötapahtumat kuten juhlat ja konsertit ovat tauolla. Myös kaikki aikuisten viikkotoiminta, kuten raamattu- ja lähetyspiirit, rukousillat, lauluryhmät, kuorot ja bändit on keskeytetty. Marian Kammari ja missiokaupat on suljettu sekä kaikki vapaaehtoistoiminta on tauolla. Asiakaspalvelu palvelee 25.1.2021 saakka vain sähköisesti.

Lasten ja nuorten toiminta voi jatkua toistaiseksi huolellisin varotoimin. Lahden seurakuntien tiloissa on yhä mahdollisuus järjestää kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia sekä näihin liittyviä juhla- ja muistotilaisuuksia. Terveysviranomaisten suosittama yksityisten tilaisuuksien maksimihenkilömäärä on 10. Hautaustilaisuuksissa on syytä noudattaa inhimillisyyttä, niin että kaikki lähiomaiset voivat osallistua niihin.

Kokoavan toiminnan katkosta huolimatta seurakunnissa jatketaan henkisen, hengellisen ja taloudellisen avun antamista.
 

Tuen kanavia:

•    Diakoniatyöntekijöiden vastaanotot. Keskusteluapua, taloudellisen tilanteen kartoitusta ja avustusta vaikean tilanteen yli. Tilaa aika Diakoniatyön asiakaspalvelusta, p. 044 719 1265 ma–pe klo 9–15 tai lahti.diakoniakeskus@evl.fi.
•    Nastolalaiset voivat soittaa myös suoraan Nastolan diakoniatyöhön, p. 044 719 1426.

Keskusteluapua:

•    Seurakuntien päivystävä pappi, p. 044 719 1475 ma–pe klo 13–15. Pappien yhteystiedot: www.lahdenseurakunnat.fi/yhteystiedot.
•    Palveleva puhelin joka päivä klo 18–24 numerossa 0400 221 180. Lisätietoa www.kirkonkeskusteluapua.fi.
•    Sairaalapapit päivystävät sairaaloissa joka päivä. Päivystävään sairaalapappiin otetaan yhteys sairaalaosaston henkilökunnan välityksellä.
•    Perheneuvontaan voi ottaa yhteyttä soittamalla ajanvarausnumeroon puh. 044 719 1535. Puhelinpäivystys on maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 8-11. Työskentelytapa sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa.

Lisätiedot: Riku Suokas, varavalmiuspäällikkö, 044 719 1260, riku.suokas@evl.fi

2020-12-31 14:00:00.0