Uutislistaukseen

Pitkäperjantain iltana lähetettävän konsertin solistiksi saapuu Uuden Musiikin Kilpailussa kolmanneksi sijo... Pitkäperjantain iltana lähetettävän konsertin solistiksi saapuu Uuden Musiikin Kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Ilta.

Ilta ja Miikka Kallio tähdittävät pitkäperjantain konserttia - Lahden seurakunnat lisää verkkolähetyksiä pääsiäisviikolla

16.3.2021 08.35

Lahden seurakunnat tarjoaa pääsiäisviikolla ohjelmaa kotimaisen musiikkielämän huipulta. Pitkäperjantain iltana lähetettävän konsertin solistiksi saapuu Uuden Musiikin Kilpailussa kolmanneksi laululla Kelle mä soitan sijoittunut Ilta. Näenkö sua enää -niminen konsertti jatkaa Lahden seurakuntien upeasti tuotettujen YouTube-livekonserttien sarjaa, joissa pianistina on Miikka Kallio.

Laulaja-lauluntekijä Ilta (Ilta Fuchs) on esiintynyt Lahden Ristinkirkossa aiemminkin. ”Soitetaan omia ja pääsiäisen aikaan sopivia kappaleita”, artisti suunnittelee. Ilta kertoo nauttivansa kirkossa laulamisesta. ”Kirkoissa on ihana vetää, kun siellä on niin hyvä akustiikka ja ihmiset hiljentyvät ja keskittyvät kuuntelemaan.” Ilta on saanut musiikkiaan esiin koronasta huolimatta. Vuoden 2020 Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnon saanut artisti julkaisi viime elokuussa odotetun debyyttialbumin Näitä hetkiä varten. ”Levyn kanssa piti lähteä kiertämään Suomea. Se olisi ollut tosi merkittävä juttu, mutta kiertue peruttiin. Samoin peruttiin kirkkokiertue jouluna”, hän harmittelee. 

Helsinkiläinen Ilta kävi kotimaisen popin käytännön korkeakoulun lahtelaisen Jare Tiihosen alias Cheekin taustalaulajana. ”Olin mukana viimeiset vuodet: Alpha Omega -rundin, Profeetat-kiertueen, Täältä sinne, jäähallit ja päätöskonsertit Lahden mäkimontussa.” Alpha Omega -albumille Cheek ja Ilta lauloivat yhdessä Sillat-kappaleen, jonka videota on katsottu YouTubessa kohta viisi miljoonaa kertaa. 

Iltan ja Miikka Kallion konsertti striimataan Lahden seurakuntien YouTube-kanavalla pitkäperjantaina 2.4. kello 20. Kanavalla on tarjolla runsaasti ohjelmaa läpi pääsiäisen ajan. ”Kirkkoon pääsee tällä hetkellä hyvin rajoitetusti, joten verkkolähetykset ovat luonteva tapa tuoda pääsiäisen tapahtumia lähelle seurakuntalaisia ja muita kaupunkilaisia. Katsojamäärät olivat viime jouluna selvästi koholla. Uskomme, että myös pääsiäisenä käy samoin”, ennakoi Lahden seurakuntien viestintäpäällikkö Markus Luukkonen.  

Seuraa pääsiäisviikon lähetyksiämme: 
 

28.3. klo 10 palmusunnuntain messu Nastolassa 
28.3. klo 17 Kipinämessu
1.4. klo 19 kiirastorstain iltakirkko Joutjärvellä 
2.4. klo 10 pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Joutjärvellä
2.4. klo 20 Näenkö sua enää – Ilta ja Miikka Kallio Ristinkirkossa 
3.4. klo 23 pääsiäisyön Tuomasmessu Ristinkirkossa 
4.4. klo 10 pääsiäispäivän messu Launeella 
5.4. klo 10 2. pääsiäispäivän messu Launeella 
 

Lisätiedot:

Miikka Kallio, muusikko/tuottaja, 044 7191 228, miikka.kallio@evl.fi
Markus Luukkonen, viestintäpäällikkö, 044 7191 250, markus.luukkonen@evl.fi