Uutislistaukseen

Uusia avauksia av-toimintaan ja Trion Palvelutorille - Lahden seurakunnille esitetään liki 0,3 miljoonan lisäbudjettia

22.4.2021 19.31

Lahden seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi torstaina Lahden seurakuntien vuoden 2022 ulkoisen tuloslaskeman tavoitteet. Vuoden 2022 kirkollisverokertymäksi arvioidaan 18 miljoonaa euroa, oman toiminnan tuotoiksi 5 miljoonaa euroa ja valtionrahoituksen suuruudeksi 2,3 miljoonaa euroa. Toiminnan kuluiksi arvioidaan 20,7 miljoonaa euroa. Investointien kokonaissummaksi on suunniteltu 2,7 miljoonaa euroa, ja lainanlyhennyksiin suunnitellaan käytettävän 688 000 euroa. 

Kirkkoneuvosto keskusteli pitkään seurakuntayhtymän hyvästä taloudellista tilanteesta ja pohti muun muassa toimintakulujen lisäämistä koronaviruspandemian jälkeisellä ”elvytysrahalla”. Neuvosto päätyi kuitenkin äänestyksen jälkeen äänin 7-4 kannattamaan hallintojohtaja Pasi Mäkelän alkuperäistä esitystä. 

Kirkkoneuvosto päätti myös antaa kirkkovaltuutetuille tehtäväksi ryhmäkokouksissaan pohtia ja esittää vuodelle 2022 yksi strategiasta johdettu painopiste per valtuustoryhmä. Ehdotukset esitetään johtoryhmälle valmisteltavaksi ja yhteiselle kirkkoneuvostolle vahvistettavaksi kevätkauden aikana.

Lisäksi kirkkoneuvosto hyväksyi kuluvalle vuodelle 277 950 euron lisämäärärahan. Sen avulla katetaan muun muassa uuden virka- ja työehtosopimuksen mukaisia korotuksia, Kopiosto-korvauksia, uutta audiovisuaalista toimintaa sekä Lahden seurakuntien osuutta kauppakeskus Triossa sijaitsevan Palvelutorin kustannuksista. 

Lisäksi hyväksyttiin Nastolan historiallisen puukirkon paanukaton korjaussuunnitelma. 32 000 paanua sisältävän katon uusiminen on tarkoitus kilpailuttaa vuoden 2021 aikana, ja korjauksen toteutus voisi olla aikaisintaan vuonna 2023. 

Kaikki asiat menevät vielä kesäkuussa Lahden yhteisen kirkkovaltuuston käsiteltäviksi. 

Lisätiedot: Pasi Mäkelä, hallintojohtaja, 044 719 1201, pasi.makela@evl.fi