Uutislistaukseen

Usko Jeesukseen pelastaa – Lahden seurakunnissa tarjolla syyskaudella monipuolista raamattuopetusta

Kuvassa on käsiä kurkottamassa kohti taivasta.

Jeesus astui taivaaseen helatorstaina, mutta on seurakuntansa kanssa Raamatun sanan ja sakramenttien kautta. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Lahden seurakuntien vuoden 2021 yhteinen painopiste on ”Kirkko on enemmän – usko Jeesukseen pelastaa”. Aiheen tiimoilta tarjoillaan syyskauden aikana monipuolista raamattuopetusta. Seuraavassa poimintoja.

Avatun Kirjan Valossa -raamattuillat järjestetään keskiviikkoisin kello 18 Joutjärven kirkossa. Illoissa tutkitaan Raamattua ja annetaan Raamatun tutkia osallistujia. Opetuksissa keskitytään sekä kirkkovuoden edellisen sunnuntain aiheeseen että Jeesuksen seitsemään sanaan ristillä. 15.9. teemana on ”Missä aarre, siellä sydän”. ”Uskon ja epäilen” -ilta järjestetään 13.10. poikkeuksellisesti Ahtialan seurakuntakeskuksessa. 10.11. kokoonnutaan teemalla ”Mukautumista vai vastarintaa?” ja 8.12. aiheena on ”Valtakunta tulee, olethan valmis!” Illoissa on mukana pastoritiimi Petri Kortelahti, Jari Nordman ja Erkki Suhonen. Raamattuillat järjestetään yhteistyössä Joutjärven seurakunnan, Suomen Raamattuopiston ja Agricola-opintokeskuksen kanssa.

Raamattuluentoja järjestää myös Credo-yhteisö Keski-Lahden seurakunnassa. Luennot ovat torstaisin kello 18. 16.9. Pertti Nieminen puhuu Ristinkirkon auditoriossa teemalla ”Miten ymmärtäisin Raamattua?”.  23.9. Pertti Nieminen jatkaa teemalla ”Miten tutkin Raamattua” – tämä luento järjestetään Seurakuntasalissa, Kirkkokatu 5. 30.9. Kari Lehtovuori luennoi Ristinkirkon auditoriossa teemalla ”Opetuslapseus - uhka vai mahdollisuus”. Tallennettuja Credo-luentoja löytyy runsaasti Lahden seurakuntien YouTube-tililtäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Salpausselän kirkossa järjestetään niin ikään syyskauden aikana raamattuaiheinen luentosarja. Mitä voimme tietää historian Jeesuksesta? Kuinka historian Jeesuksesta tuli uskon Jeesus? Miten Kristus-usko muovautui? Luennot ovat keskiviikkoisin kello 18, ja luennoitsijana on kirkkoherra emeritus Pentti Keisanen. Teemat ovat seuraavat: 22.9. ”Historian Jeesus”, 20.10. ”Uskon Jeesus”, 17.11. ”Kirkon Jeesus”.

Keski-Lahden pappi Hannu Lehdeskoski vetää kokoustila Foibessa aikuisten pyhäkoulua. Ohjelmassa on keskustelua tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta kunnioittavassa ilmapiirissä. Lisätietoja Hannu Lehdeskoskelta, hannu.lehdeskoski@evl.fi, puh. 044 719 1445.

Raamattu alusta loppuun yhdessä viikonlopussa

Syyskauden suurin ponnistus on Raamattu alusta loppuun -tapahtuma, joka järjestetään Ristinkirkossa viikonlopputapahtumana 15.-17. lokakuuta. Ohjelmassa on 48 luentoa ja 38 opettajaa. Opettajina toimivat Eero Junkkaala ja Raamatunopetusakatemian kurssin käyneet opettajat sekä Lahden seurakuntien työntekijöitä. Rupeama etenee 20 minuutin mittaisin luennoin koko ajan seuraavasti: pe 18-21, la 9-21 ja su 13-21. Jokaisen luennon jälkeen on lyhyt jaloittelutauko. Opetus striimataan, joten kuuntelemista voi jatkaa myös kotona. Järjestäjinä ovat Raamatunopetusakatemia sekä Kansan Raamattuseura, Suomen Raamattuopisto, Päijät-Hämeen Kansanlähetys ja Lahden seurakunnat.

Lahden seurakunnissa on myös aloitettu raamattuaiheiset podcastit. Bible Corner -keskustelusarjaa toimittaa Joutjärven seurakunnan lähetyssihteeri Jari Koskinen. Tuoreimmassa podcastissa on aiheena Kirje Efesolaisille 4: 1-16. Podcasteja voi kuunnella Lahden seurakuntien Spotify-tililtäLinkki avautuu uudessa välilehdessä, ja linkki niihin löytyy myös verkkosivuilta.

Raamattuluentojen tarkat tapahtumatiedot löydät Kirkonseutu-lehdestä sekä verkkosivujen tapahtumahaustaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kysy myös kotiseurakunnastasi, minkälaisia raamattupiirejä on tarjolla pienryhmissä.

2021-09-05 17:33:00.0