Uutislistaukseen

Lahden seurakunnissa rajoitetaan joululaulutilaisuuksien kävijämääriä ja kartoitetaan koronapassin käyttöönottoa 4.12. lähtien

Kuvassa on adventtikynttilä.

Adventti on seurakunnille vuoden ruuhkaisinta aikaa muun muassa suosittujen Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien vuoksi.

Tartuntatilanne on heikentynyt Päijät-Hämeessä useiden viikkojen ajan ja on nyt heikompi kuin koskaan aiemmin. Samalla joulua edeltävä adventtiaika on alkamassa sunnuntaina 28.11. Adventti on seurakunnille vuoden ruuhkaisinta aikaa muun muassa suosittujen Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien vuoksi.

Lahden seurakunnissa on päätetty reagoida epidemiatilanteeseen rajoittamalla ajalla 27.11.-3.12. Kauneimpien joululaulujen ja muiden yhteislaulutilaisuuksien kävijämäärää korkeintaan puoleen kunkin tilan täydestä yleisökapasiteetista.

Hoosianna-tuomasmessu su 28.11. klo 18 Ristinkirkossa voidaan järjestää normaalisti, koska messussa on kyse uskonnon harjoittamisesta. Aiemmin sovitut konsertit voidaan 3.12. saakka järjestää normaalisti. Myös kaikkea muuta kokoavaa toimintaa voidaan 3.12. saakka järjestää aiempien voimassa olevien ohjeiden mukaisesti.

Voimassa olevat ohjeet sisältävät muun muassa yleisen kasvomaskisuosituksen, käsien puhtaanapidon ja desinfioinnin, yskimisen välttämisen ja peittämisen, tilojen tehostetun puhdistamisen sekä kehotuksen välttää osallistumista tapahtumiin lievissäkään hengitystieinfektiotapauksissa. Lisäksi kaikessa kokoavassa toiminnassa pitää olla tosiasiallinen mahdollisuus säilyttää riittävä fyysinen etäisyys muihin ihmisiin.

Lahden seurakuntien johtoryhmä antaa 4.12. alkaen koskevia linjauksia ensi viikolla, kun alueellisen koronayhteistyöryhmän uudet ohjeet ovat tiedossa. Johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran ti 30.11. Lahden seurakunnat kartoittaa koronapassin käyttöönottoa, jolloin tapahtumiin voitaisiin 4.12. alkaen ottaa yhä sisään yli 20 henkilöä.

Lahden seurakunnissa on vahvistettu adventtiajan verkkolähetyksien tarjontaa. Striimattavien tapahtumien listalla ovat esimerkiksi Hoosianna-tuomasmessu 28.11, Lasten kauneimmat joululaulut Joutjärven kirkossa 9.12. sekä Kauneimmat joululaulut 12.12. Ristinkirkossa ja 16.12. Läntisessä kappelissa. Lähetyksiä on tarjolla myös kaikkina joulun pyhäpäivinä. Verkkolähetykset löytyvät Lahden seurakuntien YouTube-kanavalta. 

Lisätiedot: Kari Eskelinen, valmiuspäällikkö, 044 719 1213, kari.eskelinen@evl.fi
 

Fri Nov 26 11:59:05 EET 2021