Uutislistaukseen

Joulukylä avaa porttinsa lauantaina 11.12. - seurakunnan kodassa tarjolla kuumaa glögiä ja lämpimiä kohtaamisia

Kuvassa on Lahden seurakuntien kota.

Lahden seurakuntien kodassa on tunnelmaa. Epidemiatilanteen vuoksi kävijämäärä sekä kulku sisään ja ulos rajataan siten, että asiointi on turvallista. Kuva: Markku Lehtinen

Viime vuonna koronan takia peruttu Lahden Joulukylä avaa tänä vuonna porttinsa Kauppatorilla lauantaina 11.12. klo 10 ja on auki peräti 12 päivää aina keskiviikkoon 22.12. asti.

Uutta koettavaa ja nähtävää Joulukylässä ovat muun muassa betoniset ajonestolampaat, jotka pääsevät vartioimaan Joulukylän portteja ensimmäistä kertaa. Myös Joulukylän valot on suunniteltu kokeneen lahtelaisen valosuunnittelija Timo Saarisen toimesta täysin uusiksi. Valoissa on mukana perinteistä lamppuroikkaa ja tunnelmavaloa, mutta myös rohkeasti uutta kuviovalaistusta ja jopa revontulen sävyjä.

Runsas tarjonta ohjelmaa ja ostettavaa

Vuonna 2020 koronan takia peruuntunut Lahden Joulukylä tekee näyttävän paluun välivuoden jälkeen. Myyntiin tulevia tuotteita on ennätysmäärä ja lähes kaikki kojut ovat täyteen varattuja. Mukana on uusia ja vanhoja tuttavuuksia, jotka tuovat mukanaan monipuolisia joululahjaideoita ja herkkuja joulupöytään. ”Kovasti odotettu ravintolateltta anniskeluineen jää kuitenkin valitettavasti koronan aiheuttamien epävarmuuksien vuoksi pois tämän vuoden kattauksesta”, huokaisee Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö ja kyläemäntä Inkeri Määttä.

Kylässä vierailevien kannattaa ostosten teon oheen varata aikaa myös ohjelman seuraamiseen, sillä lavalla ja ympäri Joulukylää on tuttuun tapaan taas paljon koettavaa ja seurattavaa. Ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa Lahden Joulukylän verkkosivuilla osoitteessa lahdenjoulukyla.fi.

Lahden seurakuntien kota on auki koko kylän ajan tarjoten Joulukylän vieraille tuttuun tapaan kupin kuumaa ja mahdollisuuden kuulumisten vaihtoon. ”Joulun sanoma on seurakunnille keskeinen. On mitä luontevinta olla torilla joulun alla tarjoamassa kaupunkilaisille mukavaa ohjelmaa ja lämpimiä kohtaamisia”, sanoo yhteisö- ja tapahtumapappi Janne Konttinen.

Joulupukki tavattavissa joka päivä

Joulukylä on avoinna joka päivä klo 10.00–19.00, lukuun ottamatta päätöspäivää, jolloin Joulukylä hiljentyy joulunviettoon klo 18.00. Aamujen ohjelma suunnataan erityisesti lapsille. Torille jälleen rakentuva Jäätori on myös tärkeä osa Joulukylää ja mitä olisikaan Joulukylä ilman joulupukkia! Iloinen punanuttu on tavattavissa Joulukylässä joka päivä, joten omat lahjatoiveet voi käydä esittämässä useampaankin kertaan.

Lasten oma Joulukylä rakentuu torin suuren kuusen ympärille ja siellä on mahdollisuus tutustua tonttuikkunoiden kautta vanhan ajan jouluun terveysturvallisesti tunnelmoiden.

Lahden kauppatorille rakennettavassa Joulukylässä huolehditaan kävijöiden ja järjestäjien terveydestä ja turvallisuudesta sekä noudatetaan viranomaisten antamia ohjeita ja kehotetaan myös Joulukylässä vierailevia noudattamaan turvaohjeistuksia. Mikäli epidemiatilanne kehittyy Lahden alueella huonompaan suuntaan, järjestäjät varautuvat myös kaikenlaisiin tapahtumassa tarvittaviin muutoksiin.

Joulukylän pääjärjestäjät ovat Lahden kaupunki ja Lahden seurakuntayhtymä. 

Lisätietoja:

Tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä, inkeri.maatta@lahti.fi, p. 044 416 3890
Yhteisö- ja tapahtumapappi Janne Konttinen, janne.konttinen@evl.fi, p. 044 719 1271

Fri Dec 03 15:16:14 EET 2021