Uutislistaukseen

Lahtelainen tähtikaarti konsertoi kahdesti Ristinkirkossa Ukrainan tilanteen hyväksi

Kuvassa on konserttimainos Apua Ukrainaan -konsertista 16.3.2022.

Lahdessa tempaistaan 16. maaliskuuta näyttävästi Ukrainan tilanteen hyväksi. Apua Ukrainaan -hyväntekeväisyyskonsertit tuovat Lahden Ristinkirkkoon esiintymään komean kaartin lahtelaisia artisteja. Esiintyjiksi ovat lupautuneet Aste, Aki Samuli, Brädi, Dimitri Keiski & Katja Lukin-Keiski, Heidi Pakarinen, Henry Friman, Ideaali & Jay Who, Ilpo Kaikkonen, Katariina Keinänen, Lahden Gospelkuoro, Marko Haavisto, Pauli Pietiläinen ja Teemu Harjukari. Lisäksi kuullaan konserttia varten koottua Apua Ukrainaan -bändiä.

Juontajina nähdään tangokuningatar vuodelta 2013, valovoimainen Heidi Pakarinen sekä diakoniajohtaja Riku Suokas Lahden seurakunnista. 

”Upeaa saada näin hieno joukko tekemään yhdessä hyvää! Yhdessä tekeminen, kokeminen ja auttaminen merkitsevät tässä ajassa suurta voimaa, eli rakkautta. Musiikin voima eletään yhdessä Ristinkirkossa - tule olemaan yhtä, tule kokemaan yhdessä tekemisen voima”, kutsuu konserttien ideanikkari ja taiteellinen tuottaja Heidi Pakarinen.

”Hädänalaisten auttaminen on meidän juttumme. Kun Ukrainan kansa on nyt hädässä, tällaisen konsertin järjestäminen on luonteva tapa auttaa. Hätä on nyt, joten meidän pitää reagoida nopeasti. Haluamme myös kutsua ihmisiä yhteen ja tarjota paikkaa, jossa omia tuntemuksia voi käsitellä yhdessä muiden kanssa. Kirkko on perinteisesti ollut paikka, josta saa turvaa”, kertoo diakoniajohtaja Riku Suokas.

Apua Ukrainaan -hyväntekeväisyyskonsertit

Lahden Ristinkirkossa
ke 16.3. klo 18 ja klo 21

Konsertteihin on vapaa pääsy, ja niiden aikana kerätään kolehti. Lahjoituksen voi tehdä myös MobilePaylla tai tilisiirtona. Yleisöllä on mahdollisuus keskustella konserttien yhteydessä seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Muutokset mahdollisia. Konsertit järjestää Lahden seurakunnat yhteistyössä Lahden alueen muusikoiden kanssa. 

Lisätiedot:

Heidi Pakarinen, Apua Ukrainaan -konserttien taiteellinen tuottaja, 050 912 3050

Riku Suokas, diakoniajohtaja, 044 719 1260, riku.suokas@evl.fi
 

2022-03-10 08:25:00.0