Uutislistaukseen

Lahden seurakuntayhtymä tukee 25 000 eurolla Ukrainan sodasta kärsiviä

Kuvassa on rauhankyyhky ja Ukrainan lipun värit.

Haluamme olla tukemassa kriisin hoitoa ja siitä selviytymistä, sanoo Lahden yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Kari Eskelinen. 

Lahden seurakunnat antaa Kirkon Ulkomaanavun kautta 25 000 euroa kriisiapua Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseen. Lahden yhteinen kirkkoneuvosto päätti torstaina 22 000 euron lahjoituksesta jo aiemmin päätetyn 3 000 euron hätäavun päälle. ”Ihmisiä on Ukrainassa sodan jaloissa, ja lähimmäisiämme kuolee joka päivä. Väkivalta kohdistuu myös siviileihin. Useita miljoonia pakolaisia on lähtenyt liikkeelle, ja pakolaisvirta kiihtyy edelleen. Haluamme olla tukemassa kriisin hoitoa ja siitä selviytymistä”, kertoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Kari Eskelinen

Seurakuntayhtymä on osallistunut laaja-alaisesti kriisin hoitoon. Kirkon Ulkomaanavun lipaskeräys suoritettiin 9. ja 10. maaliskuuta eri puolilla Lahtea. Seurakuntien kolehteja on kerätty Ukrainan hyväksi, ja jumalanpalveluselämässä huomioidaan muutenkin Ukrainan kriisi ja hätä. Lisäksi Keski-Lahden seurakunta on jo päättänyt 3000 euron lahjoituksesta.

Lahden seurakunnilla on valmius Ukrainasta tulevien pakolaisten hätämajoittamiseen, mikäli Suomen Punaisen Ristin organisoimat tilat eivät riitä. Seurakuntien ensisijaiset majoituspaikat ovat leirikeskuksia. 

Aiemmin torstaina tiedotettiin 16.3. klo 18 ja klo 21 järjestettävistä Apua Ukrainaan -konserteistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jotka ovat Lahden Ristinkirkossa. Hyväntekeväisyyskonserteissa esiintyy iso joukko nimekkäitä lahtelaisia artisteja.

Vuoden 2021 tilinpäätös 0,3 miljoonaa ylijäämäinen

Lahden yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli torstaina Lahden seurakuntayhtymän tilinpäätöstä vuodelta 2021. Hallintojohtaja Pasi Mäkelä kuvailee vuotta 2021 lopulta taloudellisesti vakaaksi, vaikka koronapandemia aiheuttikin runsaasti epävarmuustekijöitä. Alkuvuoden aikana kirkollisverotuloja kertyi selvästi edellisvuotta enemmän. Jako-osuuden muutos kuitenkin tasoitti tilannetta koko vuoden tasolla. Lopulta kertymä oli 18,7 miljoonaa euroa. Se on 0,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta kuitenkin selvästi enemmän kuin talousarviossa arvioitiin.

Vuosikate oli 5,5 miljoonaa euroa ja se kattoi investoinnit 3,1 miljoonaa euroa sekä lainojen lyhennykset 687 500 euroa. Tilikauden ylijäämä oli 276 000 euroa. Lainoja oli vuodenvaihteessa 1,7 miljoonaa euroa. Seurakuntayhtymän jäsenmäärä oli vuoden päätteeksi 76 033 henkilöä, ja lahtelaisista kirkkoon kuului 63,3 prosenttia. Henkilöstöä oli kaikkiaan 302, ja sen keski-ikä oli 50 vuotta.

”Tulevaisuudessa haasteita seurakuntataloudelle aiheuttavat muun muassa Ukrainan kriisin taloudelliset vaikutukset, sijoituksien arvon kehitys, energian kulutus ja hinnanmuutokset, yleinen kustannusten nousu sekä väestörakenteen muutokset”, arvioi Lahden seurakuntayhtymän talouspäällikkö Pinja Halme.

Tilinpäätös menee myöhemmin maaliskuussa yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi.

Lisätiedot: Pasi Mäkelä, hallintojohtaja, 044 719 1201, pasi.makela@evl.fi
 

Thu Mar 10 22:20:00 EET 2022