-
Rippikoulu on hyvässä myötätuulessa - Lahdessakin osallistujien määrä kasvoi kahdella prosentilla
Vuonna 2019 rippikoululaisten määrä kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna. Rippikouluun osallistui yhteensä 49 931 nuorta, vuotta aiemmin vastaava luku oli 48 133. Kaikista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui viime vuonna 77,4 %. Kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista rippikouluun osallistui noin 92 %.
Tue Feb 04 09:46:00 EET 2020
-
Namibia esillä Lahden Lähetysjuhlilla - Lahdessa keskustellaan kumppanuudesta, kestävästä kehityksestä ja lähetystyön brändistä
Suomen Lähetysseuran, yhden kirkon virallisista lähetysjärjestöistä, vuotuisia Lähetysjuhlia vietetään 22.–24. toukokuuta Lahdessa. Lähetysseura järjestää juhlat yhdessä Lahden seurakuntayhtymän kanssa. Muita järjestäjiä ovat Lahden kaupunki, Mikkelin hiippakunta sekä Nuori kirkko ry. Juhlilla pohditaan, missä taivas on ja millainen on meidän taivaamme. Juhlilla puhutaan myös maailman muuttumisesta, ekologisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä lähetystyön brändistä.
Thu Jan 30 08:15:00 EET 2020
-
Marian Kammarin kahvila avaa ovensa myös iltaisin
Keväällä toteutuu musiikki-illat Marian Kammarin kahvilassa. Luvassa lämmintä tunnelmaa ja ihania kahvilan makuja höystettynä hyvällä musiikilla.Fri Jan 24 12:46:00 EET 2020
-
Seurakuntalehti Kirkonseutu uudistui vuodenvaihteessa 2020 – lehteä jaetaan Päijät-Hämeessä yhdeksän kunnan alueella
Seurakuntalehti Kirkonseutu on uudistunut. Ensimmäinen uusilla sisällöillä ja ulkoasulla toimitettu lehti jaetaan luukkuihin 18.1.2020.
Thu Jan 16 10:26:00 EET 2020
-
Palveluverkkoselvitys ruotii seurakuntakiinteistöjen kuntoa ja tulevaisuuden palvelutarpeita
Lahden seurakuntayhtymä on tilannut Tilakonsultit Oy:ltä palveluverkkoselvityksen. Asiantuntijaraportti on tarkoitettu seurakuntayhtymän kiinteistötyöryhmän tueksi. Selvityksessä pisteytetään kiinteistöt, pohditaan tulevaisuuden palvelutarpeita sekä annetaan toimenpidesuosituksia. Siinä ei kuitenkaan päätetä mistään, sillä päätösvalta kuuluu kiinteistöasioissa Lahden yhteiselle kirkkovaltuustolle.
Tue Jan 14 10:00:00 EET 2020
-
Tähtiretki Upilassa su 26.1. kello 18.00 - kello 20.00
Tule mukaan tähtiretkelle Upilassa. Mukana edustaja Lahden Ursasta opastamassa. Tähtihartaus klo 19.30, Anna-Mari Kopo ja Aurora Ikävalko.
Kimppakyydit lähtevät Vapaudenkatu 6 edestä klo 17.30. Lisätietoa Mauno Nivalalta mauno.nivala@evl.fi 044 719 1352.
Fri Jan 03 12:24:00 EET 2020
-
Joulukylässä vietetään pikkujoulut – Mikael Saari viihdyttää, Skate & Date tarjoaa mahdollisuuden pikatreffeihin
Lahden Joulukylässä vietetään pikkujouluiltaa perjantaina 20. joulukuuta. Joulukylän Pikkujoulujen ohjelmaosuudessa kello 19-21 lavalla nähdään lahtelainen suosikkiartisti Mikael Saari. Tapahtuman uutuutena Jäätorilla järjestetään Skate & Date -nimellä kulkevat pikatreffit, eli rusettiluistelua modernilla twistillä.
Mon Dec 02 08:29:00 EET 2019
-
Lahden Joulukylä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille
Punavihreät mökit tekevät paluun Suomen ohjelmallisimmalle joulutorille.Mon Nov 04 08:20:00 EET 2019
-
Hiljaisuutta Launeen lähteellä
Tervetuloa viettämään hiljaisuuden iltapäivää Launeen kirkolle lauantaina 16.11. klo 12-18.Fri Oct 18 16:14:00 EEST 2019