-
Äänestämällä vaikutat seurakuntasi toimintaan
Seurakuntavaalin varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 18.11. Tuolloin Lahden seurakuntayhtymän viiden seurakunnan kirkoissa pääsee vaikuttamaan oman seurakunnan toimintaan äänestämällä.
Tue Nov 13 10:48:00 EET 2018
-
Ristinkirkossa etsitään valoa pimeyteen - kynttiläkulkueessa muistetaan itsemurhan tehneitä
Lahden Ristinkirkossa sytytetään ensi lauantaina valo pimeään. Pimeästä valoon -tapahtuma järjestetään vuoden pimeimpään aikaan 17.11. alkaen kello 16. Tapahtumaa ovat suunnitelleet useat kaupungissa toimivat mielenterveys- ja surujärjestöt yhdessä Lahden seurakuntayhtymän kanssa. Pimeästä valoon järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin se keräsi yli 400 osallistujaa.
Tue Nov 13 08:45:00 EET 2018
-
Yli 3000 lahtelaista käytti äänioikeuttaan seurakuntavaalien ennakkoäänestyksessä
Lahdessa annettiin seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikolla kaikkiaan 3093 ääntä. Vuoden 2018 seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin 6.-10. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 18. marraskuuta.
Mon Nov 12 11:44:00 EET 2018
-
Kirkkopyöriä Launeen työntekijöille
Launeen kirkolle on hankittu kolme käytettyä polkupyörää, joilla työntekijät voivat tehdä työmatkojaan. Tälla tavoin pääsee liikkumaan nopeammin kuin kävellen, mutta ympäristöystävällisemmin kuin autolla.
Sun Nov 11 15:36:00 EET 2018
-
Kynttilätapahtuma Lahdessa
Itsemurhan tehneiden muistolle sytytetään kynttilät lauantaina 17.11. Kokoontuminen Ristinkirkon rappusilla kello 18, josta lähtö kulkueena Radiomäen Vanhalle hautausmalle, jonne kynttilät lasketaan.
Tue Nov 06 12:23:00 EET 2018
-
Lahden seurakuntien seurakuntatoimistot
Avoinna poikkeuksellisesti perjantaina 2.11. klo 12 - 15Tue Oct 30 16:20:00 EET 2018
-
Launeen jouluvaellukseen kaivataan vapaaehtoisia
Launeen kirkon pihalla toteutetaan jouluvaellus 11.-13.12.2018.Tarvitsemme vapaaehtoisia jouluevankeliumin henkilöiksi ja käytännön tehtäviin. Tervetuloa elämään joulun tapahtumissa ja tarjoamaan kaikenikäisille katsojille hienoja elämyksiä.Wed Oct 17 10:08:00 EEST 2018
-
Lahden seurakuntien järjestämässä vaalipaneelissa etsitään ryhmien välisiä eroja
Lahden seurakunnat järjestävät seurakuntavaalien aattona paneelikeskustelun, jossa ehdokkaita asettaneet valitsijayhdistykset pääsevät keskustelemaan yhdessä sekä esittelemään omia painotuksiaan. Avoin yleisötilaisuus järjestetään Marian Kammarissa (Vapaudenkatu 6, Lahti) tiistaina 30. lokakuuta ja se alkaa kello 19.
Tue Oct 16 12:30:00 EEST 2018
-
Joulukylässä ohjelmaa aamusta iltaan - Suomen Lucia vierailee, kiekkoturnaus laajenee viikon pituiseksi
Lahden Joulukylä järjestetään Lahden kauppatorilla tänä vuonna 15.-22. joulukuuta. Joulun tunnelmaa, kohtaamisia ja elämyksiä tarjoava tapahtuma alkaa lauantaina ja kestää seuraavaan lauantaihin saakka.
Thu Oct 04 08:40:00 EEST 2018